"Ei jää järkevää epäilyä siitä, etteikö Janitskin olisi ollut MV-sivuston päätoimittaja" – vastuunsa kiistävää Janitskinia on tarkoitus kuulla tänään hovioikeudessa

2:01img
MTV Uutiset Live seurasi oikeudenkäyntiä, kun toimittaja Jessikka Aroa kuultiin oikeudessa.
Julkaistu 30.10.2019 12:30

MTV UUTISET – STT

MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskinia on määrä kuulla tänään Helsingin hovioikeudessa.

Käräjäoikeus katsoi aiemmin, että MV pyrki tuhoamaan ihmisten maineen julkisuudessa ja että julkaisun sisällöstä vastannut Janitskin valjasti verkkojulkaisunsa asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi. Hänet tuomittiin käräjillä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hovioikeudessa Janitskin kiistää syyllistyneensä rikoksiin sillä perusteella, että hän ei olisi ollut vastuussa MV:n sisällöstä.

Aamupäivällä syyttäjä esitteli oikeudessa todisteena muun muassa kuvakaappauksia MV-keskustelufoorumilta kuvaillen materiaalia selvästi antisemitistiseksi. Uhkaava ja solvaava keskustelu kohdistui niin juutalaisiin, maahanmuuttajiin kuin presidentti Sauli Niinistöönkin.

Materiaali on sen luontoista, ettei STT julkaise keskustelujen sisältöä.

–  Täällä on hyvinkin antisemitististä tekstiä saatu levittää MV-lehden keskustelupalstalla. Näissä keskusteluissa loukataan juutalaisten ihmisarvoa, aluesyyttäjä Jesse Heikkilä tiivisti.

Syyttäjä: Janitskin on puuttunut kirjoituksiin jopa otsikkotasolla

Salissa käytiin läpi lisäksi MV-julkaisun artikkeleita ja Janitskinin sekä MV-lehteen syyttäjän mukaan kirjoittaneen naisen viestittelyä. Viestittely on peräisin naiselta takavarikoidusta puhelimesta.

–  Janitskin ja (MV-lehteen syyttäjän mukaan kirjoittanut nainen) keskustelevat artikkelien sisällöstä, ja Janitskin antaa ohjeita. Janitskinille on ehdotettu artikkeleita, hän on puuttunut jopa otsikkotasolla siihen, mitä on kirjoitettu, Heikkilä totesi.

Vihakampanjan kohteeksi joutuneen toimittaja Kirjailija Jessikka Aron asianajaja Martina Kronström taas esitteli viestiketjua, jossa haukuttiin Helsingin Sanomien toimittajaa ja erästä toimittaja-kirjailijaa. Keskustelussa oli mukana Ilja Janitskin, ja keskusteluun linkattiin myös MV-julkaisun HS:n toimittajaa herjaavaan sävyyn käsittelevä juttu.

Janitskinin puolustus: Janitskin ei ole ollut selvillä päätoimittajan vastuista

Janitskinin toinen asianajaja Juha Räihä kielsi edelleen, että Janitskinilla olisi päätäntävaltaa julkaisussa tai että viestit kertoisivat siitä.

–  Keskusteluihin osallistumisesta ollaan samaa mieltä ja jonkinlaisesta ohjaamisesta, mutta ei päätäntävallasta. Meille välittyy tästä keskustelusta sellainen ajatus ja kuva, että Janitskin osallistuessaan jossain määrin ohjaa muita. Mikään kohta ei osoita sitä, että Janitskin johtaisi, käskyttäisi tai käyttäisi määräysvaltaa

Räihä sanoi, että vaikka Janitskin on tituleeraannut itseään päätoimittajaksi MV:n jutuissa, se ei tarkoita päätoimittajaa siinä mielessä kuin se laissa nähdään. Janitskin ei ole Räihän mukaan ollut missään määrin selvillä päätoimittajan vastuista.

–  Totuus on se, että kukaan ei ole sellainen (päätoimittaja) ollut. Janitskinia ei tule katsoa päätoimittajaksi vain siksi, että hän olisi ulkopuolisen silmin sopiva siihen.

MV:n artikkelien kohteeksi myös joutunutta sosiaalidemokraattisen opiskelijajärjestön (SONK) entistä puheenjohtajaa Hanna Huumosta edustava asianajaja Markku Fredman tyrmää puolustuksen näkemyksen.

–  Sananvapauslaki lähtee siitä, että julkaisulla on vastaava päätoimittaja. Puolustuksen näkemys ei mielestäni ole kelvollinen, eikä tässä jää järkevää epäilyä siitä, etteikö Janitskin olisi juuri sellainen päätoimittaja kuin mitä sillä sananvapauslaissa tarkoitetaan, Fredman sanoi oikeudessa.

Aiheesta aiemmin: MV-lehden törkykirjoituksista syytetty Ilja Janitskin ei saapunut terveyssyistä oikeuteen – kiistää kaikki rikokset: ”Janitskin ei ole päättänyt, mitä MV-lehdessä julkaistaan”

Katso kuvat: MV-vyyhdissä syytetty Ilja Janitskin saapui oikeuteen sakon uhalla – päässä kuulokkeet ja lippalakki

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit