"Ei jumalan tähden, minä en pärjää!" – Omaishoitaja Vuokko soitti ambulanssin, mutta mies ei silti päässyt sairaalaan

2:12img
Katso video: Sairaaloiden ja hoivakotien kesäsulkuja on tänä kesänä aiempaa enemmän – Omaishoitaja Vuokko on vaikeuksissa
Julkaistu 06.06.2024 10:49
Toimittajan kuva

Outi Airola

Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Hoitoon pääsy sairaaloihin ja hoivakoteihin vaikeutuu kesällä kun yhä useampi toimija aloittaa kesäsulun säästösyistä. Myös omaishoitajien vapaapäivät toteutuvat kesällä huonosti, kun hoitolaitoksissa ei ole tilaa. 

Kokkolassa omaishoitaja Vuokko Kultalahti sai vihdoin puolisonsa uudelleen sairaalaan, josta hänet oli kotiutettu jo aiemmin huonokuntoisena.

– Parin yön jälkeen kotiutettiin jalaton mies paareilla, Kultalahti kertoo MTV Uutisille. 

– Kaksi tuntia isäntä oli kotona, niin minä soitin ambulanssin, että ei jumalan tähden, minä en pärjää, mutta eivät vieneet! Kultalahti jatkaa. 

Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen kertoo, että Kultalahden tapauksen kaltainen palaute on yleistä. 

– Valitettavasti me saamme palautetta, että huonommassa kunnossa sinne omaishoitajan hoidettavaksi ihmisiä palautuu. Huoli on tietysti ja näkymä vähän huono, kun palvelujen saannissa on ollut heikennyksiä, Tervonen kertoo. 

Osa omaishoitajista odottaa kesää kauhulla

Hoitopaikkoja on vähennetty kautta maan, osastosulkujen lisäksi tulevat nyt vielä kesäsulut. 

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan tilanne on normaalia pahempi. 

– Kesäsulkuja tulee entistä enemmän – siis osastosulkuja – ja sen syynä on itse asiassa talous. Hyvinvointialueiden talous on niin tiukoilla, että tehdään kesäsulkuja aika paljon enemmän kuin normaalisti.

Tämä tekee omaishoitajien tilanteen erittäin tukalaksi. 

 – Luin sairaalaraportista kun hän tuli kotia, että "potilas kotiutetaan hyväkuntoisena". Se oli aivan huippu ärsyttävää, kun isännällä ei ollu jalkoja ollenkaan! Kultalahti parahtaa. 

Kesä on pahimillaan painajainen omaishoitajille. 

– Jos muut ihmiset ikään kuin odottaa kesää, että pääsee vapaille ja lomille, niin meillä saattaa olla omaishoitotilanteita, joissa kauhunsekaisin tunnelmin odotetaan kesää ja toivotaan, että se olisi äkkiä ohi, Omaishoitajien liiton Tervonen kertoo. 

Vuokko Kultalahti sai vihdoin avun kotisairaanhoidosta, jonka painostus auttoi siihen, että mies pääsi takaisin sairaalaan.

– Sairaalassa hoidettiin Runaria, kaksi hoitajaa, kaksi vuorokautta. Minä olen yksin ja vanha ihminen jo, ja [hoidettavana] satakiloinen mies, niin ei ollut resursseja.

Lue myös: Uupunut Johanna toimii sekä isänsä että äitinsä omaishoitajana: ”Hyvinvointialue muuttui pahoinvointialueeksi"

SuPerin tuore puheenjohtaja huolissaan hoitajamitoituksen laskemisesta: ”Äärirajoille venymisiä tulee lisää”

Tutkimus: Näistä asioista suomalaiset eivät halua luopua ikääntyneenäkään

Tuoreimmat aiheesta

Omaishoito