Ei mikään tavallinen maanantai – Näin kansa käyttäytyi ravintoloiden auettua: "Viinaan meni enemmän rahaa kuin ruokaan"

Eilen ei ollut millään lailla tavallinen maanantai, vaan ihmiset syytivät anniskelupuolen antimiin maanantaiksi poikkeuksellisesti rahaa, arvioi Restel-ravintolayhtiön toimitusjohtaja Mikael Backman.

–  Huomasin, että viinaan menee varmasti enemmän rahaa kuin ruokaan. Juhlimisen paikka, tavataan kaverit ja otetaan muutama, niin juomapuolella meni hyvin, Backman kuvailee ravintoloiden avautumista STT:lle.

Backmanin mukaan asiakkaita saatiin odotuksien mukaisesti, ei paljoa enempää eikä paljoa vähempää.

–  Vähän oli kylmä, mutta terassit olivat auki ja aurinko paistoi. Kun olet istunut kotona pari kuukautta, niin kyllä siellä oli kaikki ainekset siihen, että lähdettiin parille oluelle, vaikka laitettiinkin kiinni iltakymmeneltä, hän sanoo.

Backman ei ole itse käynyt "kentällä" tarkistamassa, miten ravintoloissa toimitaan, mutta hänelle ei ole tähän mennessä raportoitu mistään ongelmista. Toimitusjohtajan arvion mukaan uutisten puute on hyvä uutinen, tai hänen omien sanojensa mukaan "No news is good news."

Valtaosa Restelin noin 180 ravintolasta on Backmanin mukaan avattu, vain parisenkymmentä pitää ovensa suljettuna. Muun muassa kauppakeskusten ravintolat eivät vedä Backmanin mukaan hyvin.

Terasseihin riitti luottoa

Matkailu- ja Ravintolapalveluiden (MaRa) toimitusjohtaja Timo Lappi on tyytyväinen siihen, että ravintoloihin luotettiin terassien osalta sen verran, että ne saatiin hoidettua omavalvonnalla. MaRan jäsenravintoloille lähti Lapin mukaan perjantaina omavalvontaohje.

–  Kun olemme käyneet tässä lounaalla eilen ja tänään niin näkyy ilahduttavasti, että ravintolat ovat ottaneet sitä laajasti käyttöön.

Vaikka terassit säästyivät enimmäispaikkarajoituksilta, on ravintoloiden sisätiloissa sallittu vain puolet tavallisesta asiakaskapasiteetista.

–  Olimme hyvin tyytyväisiä, että sinne ei tullut mitään näitä metrirajoja, koska se tekisi toiminnan erittäin vaikeaksi harjoittaa, Lappi sanoo.

Erityisen hankalaksi edellä mainittu olisi osoittautunut pienille ravintoloille.

Ravintoloiden avautuminen merkitsee monelle myös töihin paluuta. Backmanin mukaan Resteliltä lomautettiin yhteensä noin 1  300 ihmistä. Hän arvioi, että töihin on päässyt palaamaan yli puolet lomautetuista, mutta tarkkaa määrää hän ei osaa kertoa, koska tilanne muuttuu jatkuvasti.

Myöskään MaRan Lappi ei osaa sanoa, kuinka moni on edelleen lomautettuna ravintoloiden avattua ovensa. Hän kuitenkin arvioi virallisten lomautusmäärien olleen heidän toimialueensa osalta aiemmin alakanttiin laskettuja.

–  Lomautettuna oli meidän käsityksemme mukaan paljon enemmän ihmisiä kuin mitä nämä viralliset luvut, Lappi kertoo.

"Buffetkielto tulisi poistaa"

Backmanin mukaan koronarajoitukset tekivät kannattavan ravintolatoiminnan periaatteessa mahdottomaksi.

–  Ainoa mitä yritetään tehdä, on välttää isompia tappioita. On surrealistista juhlia sitä, että tappiota on muutama miljoona vähemmän kuin mitä me uskoimme, hän kuvailee.

–  Kyllä pitäisi miettiä kaksi kertaa, ennen kuin tällaista tehdään. Tulee ikävää työntekijöille ja kaikille. En puhu vain Restelistä, vaan koko alalle aikamoinen katastrofi.

MaRan Timo Lapin mukaan myynnin menetys oli ravintola-alalla yli 90 prosentin luokkaa huhti-toukokuussa. Myöskään hotelli- ja kylpyläalalla tuloja ei käytännössä ollut, kun 80 prosenttia hotelleista oli kiinni ja auki olevissa oli päivästä riippuen 1–5 prosentin käyttöaste.

–  Kriisi jatkuu todennäköisesti meidän toimialalla kaikkein pisimpään hotelli- ja kylpyläalalla sekä kongressi- ja messualalla, Lappi kertoo.

Lapin mukaan huhti-toukokuu tyhjensi ravintolayritysten kassat.

–  Jos rajoitukset säilyvät tällaisenaan, niin voitollista tulosta on kenenkään vaikea tehdä, hän arvioi.

Kaikkein pahin asia niin Restelille kuin Backmanin arvion mukaan monelle muullekin on buffetkielto. Hän ihmettelee, miksi on sallittua, että kaupoissa voi kauhoa irtokarkkia tai salaattia, mutta vastaava ei ole enää sallittua, kun ruoka menee lautaselle.

–  Tämä lyö työpaikkaravintoloihin, lounaspaikkoihin, meidän pizza-buffeteihin, hotelliaamiaisiin, vaikka meillä ei hotelleja enää olekaan, hän listaa.

–  Tuo olisi nyt se ensimmäinen, mitä toivon, että avataan. Miksi irtokarkkia saa itse ottaa kauhalla, mutta et voi ottaa pizzapalaa?

Poliiseilla piti kiirettä Lounais-Suomessa

Ravintoloiden avautuminen sujui rauhallisesti, kerrottiin useiden poliisilaitosten tilannekeskuksista STT:lle.

Helsingin poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että ilta ei ollut hälytystehtävien suhteen poikkeava. Poliisilla oli eilen Helsingissä häiriökäyttäytymisestä johtuneita hälytystehtäviä, jotka liittyivät esimerkiksi kotihälytystehtäviin. Siitä poliisilla ei ole havaintoa, että nimenomaan ravintoloiden avaaminen olisi aiheuttanut häiriötehtäviä.

–  Lämmin keli näkyy hälytystehtävissä. Tiedossa ei ole, että ravintoloiden avaaminen olisi aiheuttanut paljon hälytystehtäviä, Helsingin poliisin tilannekeskuksesta arvioidaan.

Itä-Suomen poliisilla oli kohtuullisen vilkasta arkiyöksi ja tehtävät liittyivät tavanomaiseen alkoholinkäyttöön. Poliisin mukaan lisääntyneet hälytystehtävät eivät kuitenkaan liittyneet ravintoloiden avaamiseen.

–  Ei voi sanoa, että ravintolasta johtuen oli vilkasta, vaan ihan muutoin vilkasta. Silloin tällöin näitä tulee, kun on lämpimiä päiviä.

Myös Oulussa maanantai-ilta sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että poliisilla ei ollut ravintoloihin liittyviä häiriötehtäviä ja yö sujui rauhallisesti. Poliisin mukaan rauhallisuus saattoi johtua siitä, että ravintoloiden avautuminen osui maanantaille eikä esimerkiksi viikonlopulle.

–  Se saattoi olla hyvä homma, tilannekeskuksesta todetaan.

Lounais-Suomen poliisilla oli kertomansa mukaan erittäin kiireinen yö. Poliisin mukaan väkeä oli liikkeellä runsaasti ja terassikausi on avattu "niin hyvässä kuin pahassa".

Muistetaan maltti ja turvallinen käyttäytyminen, poliisi muistuttaa Twitterissä.

Lue myös:

    Uusimmat