Hallitus leikkaa jälleen opiskelijoita roimasti, kun oikeudesta yleiseen asumistukeen luovutaan ja ammatillisesta koulutuksesta leikataan.
Juuri valmistunut kehysriihi puhuttaa erityisesti opiskelijoita, sillä hallitus aikoo palauttaa opiskelijat opintotuen asumislisän piiriin. Tämä tarkoittaa pahimmillaan jopa 130 euroa pudotusta nykyisestä tilanteesta.
Myös ammatillisen koulutuksen rahoituksesta leikataan 100 miljoonaa euroa.
– Ei tämä yllätys ollut, koska maininta löytyi hallitusohjelmasta, mutta kyllä me ollaan aivan äärettömän pettyneitä, Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Lauri Kujala kertoo.
Katso videolta, kuinka pettymys sai puheenjohtajat purskahtamaan nauruun.
"Kestävältä kasvulta katoaa pohja"
Opintotuen asumislisään siirtyminen tarkoittaa siis sitä, että opiskelijat saavat opintotuen (279,38 euroa) ja 260 euron suuruisen asumislisän. Tuki on sama kaikille opiskelijoille riippumatta asuinpaikasta.
Ennen tätä opiskelijat ovat saaneet opintotuen lisäksi yleistä asumistukea, joka on 70 prosenttia omasta vuokrasta.
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Akseli Tiitta sanoi aikaisemmin SYL:n tiedotteessa, että hallitus vetää itseltään mattoa alta. Nyt hän kertoo mitä lausahduksella tarkoitti.
– Niin kauan, kun emme panosta opiskelijoihin ja heidän hyvinvointiinsa, kestävältä kasvulta katoaa pohja ihan täysin.
Lue myös "Ei kyllä tälläkään hetkellä riitä" – näin radikaalisti asumistuen muutos vaikuttaa opiskelijoihin
Opiskelijat raivostuivat hallitukselle: "Ei v**tu taas"
Katso koko lähetys alta 17:06