Hätähuuto hallitukselle: Opiskelijat joutuvat asumaan kadulla

Suomen ylioppilaskuntien liiton huolena on, että opiskelijoilla ei ole varaa asua kesällä missään.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on pettynyt siihen, ettei hallitus löytänyt ratkaisuja opiskelijoiden huoliin toimeentulon riittävyydestä budjettiriihessä, SYL kertoo tiedotteessa. 

– Hallitus haluaa opiskelijoiden muuttavan edullisempiin asuntoihin. Opiskelija-asuntojen käyttöaste on kuitenkin kohonnut ennennäkemättömän korkealle. Jo nyt eri puolilla Suomea joudutaan turvautumaan hätämajoitukseen, toteaa SYLin puheenjohtaja Akseli Tiitta.

Suomen ylioppilaskuntien liitto vaati hallitusta ratkaisemaan opiskelijoiden kesänaikaisen toimeentulon, koska keväällä kehysriihessä opiskelijat päätettiin siirtää yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisän piiriin. 

Hallituksen mukaan toimella säästetään noin 20 miljoonaa euroa. 

Asumislisä on sidoksissa opintotukikuukausiin, kun taas yleinen asumistuki on ympärivuotinen etuus. Uudistuksen jälkeen tämä tarkoittaa siis sitä, että opiskelijat jäävät kesäisin ilman asumisen tukea. Vuokra on kuitenkin maksettava myös opintojen ulkopuolisilta kuukausilta.

– Näyttää siis siltä, että opiskelijat joutuvat kuin joutuvatkin asumaan kadulla kesäisin, SYL kirjoittaa.

Liitto ehdottaakin, että asumislisästä tehtäisiin ympärivuotinen etuus. 

Vaihtoehtoinen ratkaisu liiton mukaan olisi se, että opintotukikuukausien määrää lisättäisiin vähintään kuudella tukikuukaudella eikä opintolainaa katsottaisi tulona opiskelun ulkopuolisina kuukausina.

Lue myös:

    Uusimmat