Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen haluaa kirkolta ja palkansaajilta lamatalkoohenkeä koskien helatorstain ja loppiaisen siirtoa pois arkipäiviltä.
– Hyöty olisi kaksi täysin ehjää työviikkoa. Helatorstain viikko sekä loppiaisviikko, jos loppiainen sattuu arkipäivälle, ovat tehottomimmat työviikot.
Laatunen ei osaa eritellä, mitkä toimialat erityisesti kärsivät tehottomuudesta arkipyhien vuoksi, mutta toteaa, että haittaa arkipyhistä on yleisesti teollisuudelle.
– Tehottomuus tulee paitsi niistä ylimääräisistä vapaapäivistä, niin myös siitä, että näille viikoille tavataan sijoittaa lomapäiviä tai työajan tasausvapaita.
Laatusen mielestä siirto yksinkertaisesti lisäisi työnteon määrää.
– 70 - ja 80-luvuilla tietyt pyhät olivat lauantaina, joten meillä on kokemusta siitä, että niillä tosiaan on vaikutusta työntekoon. Sitten 90-luvulla siirryttiin nykytilanteeseen. Tässä lamatilanteessa Suomi nousee vain työtä tekemällä.
Ei vaikutusta vähittäiskaupalle
Vähittäiskaupan kannalta arkipyhien siirrolla ei olisi juuri vaikutusta, aprikoi Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.
– Jos pyhä siirretään lauantaille, niin samat velvoitteet seuraavat arkipäivältä lauantaille. Esimerkiksi poikkeuslupa liikkeen auki pitämiselle tarvittaisiin silloin torstain sijasta lauantaina, Pekkala aprikoi.
Arkipyhät ovat olleet pienelle osalle palkansaajia hyvä keino ansaita ylimääräistä. Arkipyhänä tehdystä työstä maksetaan tuplapalkka.
Laatunen sanoo, että mahdolliset palkkakompensaatiot käsitellään aikanaan työmarkkinapöydissä. Arkipyhien siirrosta päättää eduskunta.
(MTV3)
Sumo video id
Lukijat: Miksei nyt samalla siirretä jouluakin ...
Yle: Arkkipiispa tyrmää arkipyhien siirtelyn
Arkipyhien siirto kuin paluu vuosiin 1973-1991
Ei mitään pilaa: Loppiainen ja helatorstai halutaan lauantaille
Yllättävä esitys kuumentaa vaikuttajia – "Arkipyhät ovat ihmistä varten, ei kirkkoa"