EK12: Latvala pelkäsi menettävänsä aikaa – Ogierilla pieni tilanne

Jari-Matti Latvala (8)
Jari-Matti Latvala paahtaa Portugalin MM-rallin kärjessä.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 23.05.2015 17:59(Päivitetty 23.05.2015 18:05)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala kävi tiukan kamppailun Sebastien Ogieria vastaan Portugalin MM-rallin 12. erikoiskokeella.

Latvala oli kolmannessa väliaikapisteessä tallikaverinsa Ogierin edellä, mutta maaliin ranskalainen tuli 1,9 sekuntia suomalaista nopeammin.

- Ajoin kovilla renkailla, ja olin hieman huolissani, että menetän enemmän aikaa, koska Ogierilla oli myös pehmeitä renkaita käytössä ja sitä kautta enemmän pitoa. Tähän voi olla tyytyväinen, toiseksi nopeimman ajan tykittänyt Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

Ogier jatkaa kokonaistilanteessa kolmantena 14,4 sekunnin päässä Latvalasta. Citroenin Kris Meeke on enää 3,7 sekuntia VW-tähden edellä.

- Meillä oli yksi pieni tilanne, kun osuimme linjalla olleeseen kiveen. Onneksi vältimme rengasrikon. Aion puskea täysillä ja ajaa edellä olevat kiinni, Ogier suunnitteli.

Lauantaina ajetaan vielä yksi pitkä erikoiskoe.

Portugalin MM-rallin tilanne, EK12/16:

 1. Jari-Matti Latvala VW     2.30.57,1
 2. Kris Meeke         Citroen    +10,7
 3. Sebastien Ogier    VW         +14,4
 4. Andreas Mikkelsen  VW         +18,9
 5. Ott Tänak          Ford     +1.01,4
 6. Hayden Paddon      Hyundai  +1.30,5
 7. Dani Sordo         Hyundai  +1.31,6
 8. Mads Östberg       Citroen  +1.35,0
 9. Robert Kubica      Ford     +2.44,8
10. Martin Prokop      Ford     +5.12,4

EK12:n nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW      16.58,7
 2. Jari-Matti Latvala VW         +1,9
 3. Kris Meeke         Citroen    +3,7
 4. Andreas Mikkelsen  VW         +4,2
 5. Ott Tänak          Ford      +10,0
 6. Hayden Paddon      Hyundai   +12,1
 7. Robert Kubica      Ford      +15,6
 8. Dani Sordo         Hyundai   +19,5

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 21.5.
21.01 EK1: Lousada (3,36 km)

Perjantai 22.5.
11.40 EK2: Ponte de Lima 1 (27,53 km)
12.25 EK3: Caminha 1 (18,05 km)
13.15 EK4: Viana do Castelo 1 (18,73 km)
Huoltotauko (30 min)
16.50 EK5: Ponte de Lima 2 (27,53 km) *Peruttu
17.35 EK6: Caminha 2 (18,05 km)
18.25 EK7: Viana do Castelo 2 (18,73 km)

Lauantai 23.5.
10.54 EK8: Baião 1 (18,57 km)
11.35 EK9: Marão 1 (26,30 km)
13.02 EK10: Fridão 1 (37,67 km)
Huoltotauko (30 min)
16.39 EK11: Baião 2 (18,57 km)
17.20 EK12: Marão 2 (26,30 km)
18.47 EK13: Fridão 2 (37,67 km)

Sunnuntai 24.5.
10.08 EK14: Fafe 1 (11,15 km)
10.53 EK15 Vieira do Minho (32,35 km)
13.08 EK16: Fafe 2 (11,15 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli