EK7: Latvala liekeissä – repi lisää eroa

Jari-Matti Latvala (3)
Jari-Matti Latvala johtaa kilpailua 11,1 sekunnin turvin.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 22.05.2015 19:01(Päivitetty 22.05.2015 19:07)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala oli kiireisin Portugalin MM-rallin perjantain erikoiskokeella.

Latvala tykitti kaksi pohja-aikaa ja repi itselleen 11,1 sekunnin johdon. Citroenin Kris Meeke ajaa kilpailussa toisena ja Latvalan tallikaveri Andreas Mikkelsen kolmantena.

- Kaiken kaikkiaan tämä on ollut hyvä päivä. Aloitimme varovaisesti, mutta askel askeleelta olemme lisänneet vauhtia, seitsemännellä erikoiskokeella pohjat kellottanut Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

- Alkukausi on ollut vaikea, joten hyvä tulos olisi loistava juttu MM-tilanteen kannalta, VW:n suomalaiskuljettaja lisäsi.

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier kärsi perjantaina aura-auton roolistaan. Ranskalaisässä on kilpailussa kuudentena 25,9 sekunnin päässä tallikaveristaan Latvalasta.

- Huomisesta tulee jälleen hankala päivä. Teemme sen, minkä pystymme, mutta lähtöpaikasta on meille vain haittaa, Ogier totesi.

Lauantaina rallin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.

Portugalin MM-rallin tilanne, EK7/16:

 1. Jari-Matti Latvala VW     1.07.19,4
 2. Kris Meeke         Citroen    +11,1
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +16,0
 4. Ott Tänak          Ford       +17,8
 5. Dani Sordo         Hyundai    +21,8
 6. Sebastien Ogier    VW         +25,9
 7. Mads Östberg       Citroen    +31,3
 8. Hayden Paddon      Hyundai    +40,0
 9. Thierry Neuville   Hyundai  +1.08,0
10. Robert Kubica      Ford     +1.29,1

EK7:n nopeimmat:

 1. Jari-Matti Latvala VW      11.30,1
 2. Sebastien Ogier    VW         +2,8
 3. Ott Tänak          Ford       +3,4
 4. Kris Meeke         Citroen    +3,7
 5. Andreas Mikkelsen  VW         +5,1
 6. Mads Östberg       Citroen    +5,6
 7. Hayden Paddon      Hyundai    +6,9
 8. Dani Sordo         Hyundai    +7,7

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 21.5.
21.01 EK1: Lousada (3,36 km)

Perjantai 22.5.
11.40 EK2: Ponte de Lima 1 (27,53 km)
12.25 EK3: Caminha 1 (18,05 km)
13.15 EK4: Viana do Castelo 1 (18,73 km)
Huoltotauko (30 min)
16.50 EK5: Ponte de Lima 2 (27,53 km) *Peruttu
17.35 EK6: Caminha 2 (18,05 km)
18.25 EK7: Viana do Castelo 2 (18,73 km)

Lauantai 23.5.
10.54 EK8: Baião 1 (18,57 km)
11.35 EK9: Marão 1 (26,30 km)
13.02 EK10: Fridão 1 (37,67 km)
Huoltotauko (30 min)
16.39 EK11: Baião 2 (18,57 km)
17.20 EK12: Marão 2 (26,30 km)
18.47 EK13: Fridão 2 (37,67 km)

Sunnuntai 24.5.
10.08 EK14: Fafe 1 (11,15 km)
10.53 EK15 Vieira do Minho (32,35 km)
13.08 EK16: Fafe 2 (11,15 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli