EK16: Esapekka Lappi lähtee Ruotsin MM-rallin päätöspäivään kihelmöivän jännittävistä asetelmista

1:35img
Kooste lauantain kisatapahtumista: Suninen spinnasi päin puuta.
Julkaistu 16.02.2019 21:21

MTV URHEILU

Esapekka Lappi on Ruotsin MM-rallissa jaetulla toisella sijalla sunnuntaiseen päätöspäivään lähdettäessä.

Kun kilpailusta on kolme erikoiskoetta ajamatta, jakaa Lappi toista sijaa Norjan Andreas Mikkelsenin kanssa. Kun takana on 265 ajettua ek-kilometriä, on kaksikko kirjauttanut kymmenesosasekunnilleen saman ajan. 

Kisan kärjessä jatkaa Viron Ott Tänak, joka nousi piikkipaikalle jo lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella. Sen jälkeen Tänak on repinyt lähes minuutin eron muihin kilpakumppaneihin. Virolaisen ero Lappiin ja Mikkelseniin on 54,5 sekuntia.

Oman panoksensa sunnuntaiseen palkintosijakamppailuun tuovat vielä neljäntenä oleva Belgian Thierry Neuville sekä viidentenä taisteleva britti Kris Meeke. Neuville on 2,3 ja Meeke 14,2 sekunnin päässä viimeisestä palkintosijasta.

Muiden kärkitaistossa olleiden suomalaiskuskien lauantai oli vaikea. Kisaa perjantain jälkeen johtanut Teemu Suninen ajautui lumipenkkaan päivän toisella erikoiskokeella. Myöhemmin 14. erikoiskokeella Suninen rikkoi autonsa turvakaaren spinnattuaan rajusti auton kylki edellä päin puuta. Sunisen auto pyritään saamaan hyväksyttyyn kuntoon vielä sunnuntain päätöspäivään.

Perjantaina lumipenkan puolella käyneet Jari-Matti Latvala ja Marcus Grönholm kärsivät lauantain aikana ongelmista: Latvala kävi 14. erikoiskokeella toistamiseen penkassa ja samalla pätkällä Grönholmin autoon iski jarruvika.

Sunnuntain päätöspäivänä kisassa ajetaan kolme erikoiskoetta.

Ruotsin MM-ralli, tilanne EK16/19:

 1. Ott Tänak         Toyota  2.19.31,7
 2. Esapekka Lappi    Citroen     +54,5
    Andreas Mikkelsen Hyundai     +54,5
 4. Thierry Neuville  Hyundai     +56,8
 5. Elfyn Evans       Ford      +1.08,7
 6. Kris Meeke        Toyota    +1.36,5
 7. Sebastien Loeb    Hyundai   +1.38,1
...
10. Jari Huttunen     Skoda     +5.35,4
11. Emil Lindholm     VW        +6.55,6
13. Janne Tuohino     Ford      +7.17,3
19. Kalle Rovanperä   Skoda    +10.18,6
23. Eerik Pietarinen  Skoda    +13.15,8
25. J-M. Latvala      Toyota   +14.49,3
36. Marcus Grönholm   Toyota   +41.28,7

Erikoiskokeen 16 nopeimmat:

1. Neuville   1.56,8
2. Lappi        +0,9
3. Mikkelsen    +1,3
4. Huttunen     +2,1
5. Ogier        +2,2
6. Loeb         +2,5 

Kilpailun erikoiskokeet:

Torstai 14.2.
21.08 EK1: Karlstad 1 (1,90 km)

Perjantai 15.2.
08.55 EK2: Hof-Finnskog (21,26 km)
10.08 EK3: Svullrya 1 (24,88 km)
10.59 EK4: Röjden 1 (18,10 km)
14.54 EK5: Hof-Finnskog 2 (21,26 km)
16.17 EK6: Svullrya 2 (24,88 km)
17.08 EK7: Röjden 2 (18,10 km)
18.14 EK8: Torsby 1 (8,93 km)

Lauantai 16.2.
08.44 EK9: Rämmen 1 (23,13 km)
09.35 EK10: Hagfors 1 (23,40 km)
10.37 EK11: Vargåsen 1 (14,21 km)
14.02 EK12: Rämmen 2 (23,13 km)
14.53 EK13: Hagfors 2 (23,40 km)
16.08 EK14: Vargåsen 2 (14,21 km)
18.45 EK15: Karlstad 2 (1,90 km)
20.30 EK16: Torsby Sprint (2,80 km)

Sunnuntai 17.2.
08.50 EK17: Likenäs 1 (21,19 km)
10.51 EK18: Likenäs 2 (21,19 km)
13.18 EK19: Torsby 2 (8,93 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli