EK16: Tekniikka petti Latvalan – myös Sordo ongelmissa

Jari-Matti Latvala
Julkaistu 19.08.2018 09:39(Päivitetty 19.08.2018 10:09)

MTV SPORT

Jari-Matti Latvalan taistelu Saksan MM-rallin palkintosijoista päättyi ikävästi teknisiin ongelmiin jo päätöspäivän ensimmäisellä erikoikokeella.

Latvalan Toyota-autoon iski teknisiä ongelmia jo ennen sunnuntain kisapäivän avannutta 16. erikoiskoetta, sillä suomalaiskuskin raportoitiin katsoneen huolestuneena konepellin alle jo ennen starttia. 

Erikoiskokeen aikana Latvala joutui käyttämään manuaalista vaihdekeppiä, kunnes erikoiskokeen loppuosalla hänen vauhtinsa putosi lähes kävelyvauhtiin. Lyhyen matelun jälkeen Latvala ohjasi autonsa tien sivuun ja ryhtyi korjaustoimiin. Toimenpiteet eivät tuottaneet tulosta, ja keskeytys oli väistämätön.

Latvala kävi kisan kakkossijasta tiukkaa taistoa Espajan Dani Sordon kanssa. Myös Sordo putosi kärkitaistosta 16. erikoiskokeella, sillä hän ajautui mutkassa pitkäksi pellolle ja rikkoi Hyundai-autoaan. Erikoiskokeen jälkeen Sordo pysähtyi siirtymätaipaleelle korjaamaan autoaan: hän muun muassa repi särkyneen tuulilasinsa pois haittaamasta näkyvyyttä.

Dramaattisen erikoiskokeen jälkeen Viron Ott Tänak johtaa yhä kisaa, Thierry Neuville on noussut toiseksi  ja Esapekka Lappi kolmanneksi.

Saksan MM-rallin tilanne EK16/18:

 1. Ott Tänak         Toyota  2.39.53,4  
 2. Thierry Neuville  Hyundai     +43,9  
 3. Esapekka Lappi    Toyota      +56,6  
 4. Sebastien Ogier   Ford      +1.48,0  
 5. Teemu Suninen     Ford      +1.57,4  
 6. Andreas Mikkelsen Hyundai   +2.01,8  
 7. Dani Sordo        Hyundai   +2.12,6  
 8. Craig Breen       Citroen   +2.40,3  
 9. Marijan Griebel   Citroen   +9.31,0 
10. Kalle Rovanperä   Skoda/W2 +11.59,9  

Erikoiskokeen 16 nopeimmat:

1. Neuville  16.17,7
2. Ogier        +5,4
3. Lappi        +6,4
4. Tänak        +8,6
5. Suninen      +9,0

Kilpailun aikataulu:

Torstai 16.8.
09.00 Shakedown (St. Wendeler Land) (5,52 km)
20.08 EK1 SSS St. Wendel (2,04 km)

Perjantai 17.8.
11.11 EK2 Stein und Wein I (19,44 km)
12.05 EK3 Mittelmosel I (22,00 km)
13.53 EK4 SSS Wadern-Weiskirchen I (9,27 km)
15.13 Päivähuolto (30 min)
16.39 EK5 Stein und Wein II (19,44 km)
17.33 EK6 Mittelmosel II (22,00 km)
19.21 EK7 SSS Wadern-Weiskirchen II (9,27 km)

Lauantai 18.8.
09.48 EK8 Arena Panzerplatte I (9,43 km)
10.15 EK9 Panzerplatte I (38,57 km)
12.03 EK10 Freisen I (14,78 km)
13.06 EK11 Römerstraße I (12,28 km)
14.40 Päivähuolto (30 min)
16.08 EK12 Arena Panzerplatte II (9,43 km)
16.35 EK13 Panzerplatte II (38,57 km)
18.23 EK14 Freisen II (14,78 km)
19.26 EK15 Römerstraße II (12,28 km)

Sunnuntai 19.8.
08.49 EK16 Grafschaft I (29,07 km)
10.42 EK17 Grafschaft II (29,07 km)
13.18 EK18 Bosenberg (14,04 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli