Ekonomisti: Asuntokaupassa voidaan nähdä jyrkkä käänne parempaan

Asuntokaupan pitkä notkahdus on vähentänyt uudisrakentamista ja padonnut kysyntää.

Tarjolla olevista myytävistä asunnoista voi ilmetä pulaa, kun asuntokauppa aikanaan elpyy, arvioi Huomenta Suomen lähetyksessä vieraillut Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus.

Brotherus ennakoi, että asuntokaupassa nähdään käänne vuosina 2025–2026.

Uudisrakentamisen pitkäaikaisen laahaamisen seurauksena käänne voi Brotheruksen mukaan olla jyrkkä.

– Uusia ei ole paljoa ja vanhoistakin tulee kovempaa kisaa.

Brotherus muistuttaa, ettei uudiskohteiden tarjonta jousta nopeasti kysynnän elpyessä, koska rakennusinvestointien elpyessä kohteiden valmistumista saadaan kuitenkin odottaa.

Muuttotarvetta kertyy koko ajan

Asuntokauppa koki romahduksen vuoden 2022 toisella neljänneksellä.

Suomen Pankin mukaan uudisrakentamisen romahdus oli myötävaikuttamassa siihen, että Suomen talous ajautui taantumaan vuoden 2023 lopulla.

Korkeat lainojen korot ovat hyydyttäneet asuntokauppa, mutta kesällä koroissa on nähty laskua.

Suomen yleisin asuntolainan viitekorko vuoden euribor laski heinäkuussa.

Pitkään jatkuneen korkean korkotason seurauksena Brotherus uskoo, että kotitalouksilla on asuntojen suhteen myös patoutunutta kysyntää.

– Ei ehkä ole lähdetty muuttamaan, vaikka tarve sille olisi.

– Pinnan alle kertyy muuttotarvetta koko ajan, hän lisää.

Toisaalta, koska asuntokauppa on laahannut pitkään, on myytäviä asuntoja kertynyt myös varastoon, eikä Brotheruksen mukaan siksi kannata odottaa merkittävää käännettä asuntokauppaan vielä tämän vuoden puolella.

Lue myös:

    Uusimmat