Asuntomarkkinoiden jumi alkaa purkautua vuonna 2025 – taustalla on yksi keskeinen muutos
Uudisasuntojen kauppa on lähes täysin jäässä, ja vuokra-asunnoista on tällä hetkellä jopa ylitarjontaa. OP:n analyytikon mukaan tilanne alkaa kuitenkin purkautua ensi vuonna, kun rakentamisen hiipuminen alkaa vaikuttaa asuntojen tarjontaan.
Asuntomarkkinoiden tilanne on tällä hetkellä heikko, sillä uudisasuntoja myytiin tammikuussa alle sata koko maassa. Myös vuokra-asunnoista on rutkasti ylitarjontaa, mutta käänne on tulossa jo ensi vuonna.
Näin arvioi Suomen suurinta yksityistä asuntosijoittajaa Kojamoa seuraava analyytikko.
– Viime vuosina on rakennettu hyvin aktiivisesti. Tällä hetkellä vuokra-asuntomarkkinoilla vallitsee ylitarjontatilanne, mutta rakennusaktiviteetti hidastui merkittävästi viime vuonna, ja keskimääräinen valmistumisaika noin 18 kuukautta. Tämä tarkoitaa, että jossain kohtaa tämä purkautuminen tulee tuomaan vahvempaa kysyntätukea, sanoo analyytikko Carlo Gylling OP:sta.
Hän arvioi ylitarjonnan purkautuvan nykyisellä tahdilla noin puolessatoista tai kahdessa vuodessa, joten markkinamuutos ajoittuisi vuodelle 2025.
Rakentaminen reagoi markkinamuutoksiin aina viiveellä. Kymmenisen vuotta sitten Suomessa rakennettiin alle tarpeen, ennen koronapandemiaa taas yli. Nyt käynnissä on raju korjausliike, mutta väestökasvuennusteet näyttävät selviltä – pitkän ajan tarve on noin 35 000 uutta asuntoa vuodessa.
– Tilanne on kyllä erittäin vaisu tällä hetkellä, tammikuussa tuli asuntomarkkinoilla vielä vahvasti negatiivisia lukuja. Mutta on odotettavissa, että kesää kohti ja loppuvuotta kohti kauppa vilkastuu, koska kotitalouksilla on asunnonvaihtotarvetta, sanoo ekonomisti Veera Holappa Pellervon Taloustutkimus PTT:stä.
Yksi syy asuntomarkkinoiden jumille on ollut rakennusyhtiöiden haluttomuus laskea uudisasuntojen hintoja, vaikka kauppa ei käy. Danske Bank arvioi maaliskuun alussa, että paine alennuksille kasvaa – tähän mennessä hinnat ovat tippuneet heikosta markkinasta huolimatta vain pari prosenttia.
Uusimmat
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
Lataa lisää