Kuusamon Suurpetokeskus menetti eläintarhalupansa ja nyt keskuksen on etsittävä eläimille uudet kodit määräaikaan mennessä tai eläimet täytyy lopettaa. Eläinfilosofi Elisa Aaltola on ryhtynyt jo toimeen auttaakseen eläimet uusiin koteihin.
– Olen ollut yhteydessä kansainvälisiin järjestöihin, jotka uudelleensijoittavat esimerkiksi entisiä sirkuskarhuja rescuetarhoille. Kyseessä ei ole eläintarha, mutta paikka, jossa eläimistä pidetään mahdollisimman hyvää huolta, Aaltola kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Ensimmäinen mahdollinen koti on jo löytynyt.
– Aina-karhulle olisi jo olemassa Isossa-Britanniassa hyvä tarha, jonne karhu voitaisiin viedä, jos keskus sen sallii. Pallo onkin hyvin pitkälle keskuksella ja sen vetäjillä.
Myös keskuksen suunnasta on annettu viitteitä siitä, että uusia koteja etsitään. Esimerkiksi Kuusamon Seutu uutisoi, että Juuso-karhulle oltaisiin etsimässä eläintarhapaikkaa Saksasta.
"Eläinten parasta tässä pitäisi ajatella"
Suurpetokeskuksessa asuu karhujen lisäksi ilveksiä, koirasusia, kettu ja poroja. Jotta eläimet voidaan siirtää toisiin eläintarhoihin, niillä täytyy olla olemassa CITES-asiakirjat.
Aaltola toivoo, että Suurpetokeskuksen eläimille löytyisi hyvä koti.
– Eläinten parasta tässä pitäisi ajatella. Mielestäni eläimet pitäisi viedä paikkoihin, jossa niillä on todella tilaa, niiden lääkinnästä huolehditaan ja olosuhteet ovat lajille sopivat.
Suurpetokeskuksen eläinten siirron tai lopettamisen määräaika on 31. lokakuuta. Jos tarha päättää valittaa hallinto-oikeuteen päätöksestä ja hakea sen täytäntöönpanokieltoa, asia voi venyä pidemmälle.
Valituksen määräaika on 30 päivää päätöksen todisteellisen tietoon saamisen jälkeen.