Ihmiselle vaarattomat ruoat voivat pahimmillaan viedä niillä herkuttelevan koiran hengen. Kesällä lemmikin tekemisiä kannattaa pitää silmällä esimerkiksi grillatessa.
Kaikkiruokaisen koiran kitaan päätyy monesti asioita, jotka eivät sinne kuulu. Pahimmillaan sopimattomien ruokien ahmaisu johtaa myrkytykseen.
Jos epäilee lemmikin syöneen jotain vaarallista, tulee soittaa eläinlääkäriin. Kun oireet alkavat ilmetä, tilanne voi olla jo vakava.
Pääsääntöisesti koiraa ei kannata yrittää oksennuttaa itse, sillä esimerkiksi suolalla oksennuttaminen voi johtaa suolamyrkytykseen, päivystys- ja tehohoidosta vastaava eläinlääkäri Maija Hagman Evidensiasta kertoo.
Mikäli matka eläinlääkäriin on kovin pitkä, voi kotiapteekissa pitää varastossa 3 % vetyperoksidiliuosta, jota voi kokeilla oksennuttamiseen eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Myös lääkehiiltä voi pitää kotona myrkytysten varalta.
Hagman nimesi yleisimmät ruoat, joiden vuoksi koiria tuodaan päivystykseen.
Lue myös: "Kaikkein suurin vaara koirille ja kissoille" – nämä vaaranpaikat uhkaavat lemmikkiä kesällä
1. Ksylitolipastillit
Tyhjänä ammottava pastillipaketti ja voimaton koira ovat näky, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja.
– "Herrahakkaraismyrkytykset" ovat tavattoman yleisiä, Hagman sanoo.
Purukumien ja pastillien sisältämä ksylitoli on sokerialkoholi, joka laskee nopeasti koiran verensokeria ja voi aiheuttaa vakavan myrkytystilan. Ksylitolimyrkytyksen ensioireita ovat muun muassa oksentelu, väsymys, heikotus ja tärinä. Tilan edessä koira voi alkaa kouristella tai mennä tajuttomaksi.
Pahimmillaan seurauksena voi olla kuolemaan johtava akuutti maksavaurio.
Lue myös: Konna-koiran karmea kohtalo: Lasten ksylitolipastillit koituivat kuolemaksi
2. Suklaa
Toinen koirille vaaraksi oleva ihmisten ruoka on suklaa, jonka sisältämät kofeiini ja teobromiini ovat sille myrkyllisiä. Suklaamyrkytyksen oireita on muun muassa kiihtyneisyys, läähätys, tärinä, oksentelu, ripuli, sydämen rytmihäiriöt, kouristukset sekä lisääntynyt juominen.
Mitä tummempaa suklaa on, sen vaarallisempaa sen syöminen koiralle on. Pahimmillaan suklaa voi olla koiralle hengenvaarallista.
– Haitallisinta on makeuttamaton kaakaojauhe, Hagman kertoo.
Lue myös: Eläinlääkäri varoittaa koiranomistajia Suomen suven vaaranpaikoista: "Kuolema voi tulla minuuteissa"
3. Viinirypäleet
Osa koirista saa myrkytysoireita viinirypäleiden tai rusinoiden syömisen seurauksena. Myrkytyksen oireita ovat esimerkiksi lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripuli, vatsakivut ja velttous. Oireet johtuvat viinirypäleiden tai rusinoiden aiheuttamasta akuutista munuaisvauriosta.
Lue myös: Tutkimus: Lemmikinomistajat kiinnostuneita trendidieetistä – asiantuntijat huolissaan
4. Grilliruoka
Kesä on grillaamisen kulta-aikaa, mutta koiria ei apajille kannata päästää. Esimerkiksi sipulien ahmiminen voi aiheuttaa koirille anemiaa.
Yleinen syy päivystyskäyntiin on maissi, joka ei ole koiralle myrkyllinen, mutta joka ei sula koiran ruoansulatuskanavassa. Koiran syömät maissintähkät voivat aiheuttaa suolitukoksen, joka aiheuttaa oksentelua. Suolitukos on hengenvaarallinen, sillä tukkeutunut suoli kuolioituu nopeasti.
Päivystykseen saatetaan tuoda myös koiria, jotka ovat syöneet kokonaisen grillivarrastikun. Se joudutaan poistamaan lemmikin elimistöstä tähystämällä tai leikkauksessa tapauksesta riippuen.
Myös grillilihojen ja -kalojen terävät luut sekä ruodot voivat aiheuttaa ongelmia.
Lue myös: Löytyykö sinunkin kotoasi? Eläinlääkäri varoittaa omistajia – tämä sairastuttaa lemmikkisi: "Olen nähnyt paljon enemmän tapauksia viime aikoina"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Osaatko puhua kissaa? Videolla kerrotaan, miten tulkitset karvakaveria.
2:33