Moni suuntaa lämpimien kelien ja helatorstain kunniaksi mökille. Matkalla kannattaa muistaa myös mahdolliset lemmikille koituvat vaarat.
Lämpimällä säällä tulee lemmikkienkin kanssa ulkoiltua enemmän. Eläinklinikka FirstVet muistuttaa tiedotteessaan mahdollisista vaaranpaikoista.
– Tällä viikolla hellerajat saattavat mennä rikki ympäri Suomea ja kaikkein suurin vaara koirille ja kissoille kesällä onkin lämpö, sillä lemmikit eivät voi säädellä ruumiinlämpöään hikoilemalla samalla tavalla kuin ihmiset. Tavallisin syy lemmikin lämpöhalvaukseen on, että se on ollut suljettuna autoon tai johonkin muuhun lämpimään, suljettuun tilaan, muistuttaa FirstVet-eläinklinikan vastaava eläinlääkäri Maiju Tamminen.
Lue myös: Älä jätä lemmikkiä kuumalla autoon – näin karmealla vauhdilla lämpötila nousee
Kun lemmikit ovat mökkiympäristössä vapaana, kesällä saattaa sattua kaikenlaista.
– Toisaalta kun eläinten kanssa ollaan koko ajan, pystyy helpommin huomaamaan varhaisiakin sairauden oireita. Eläinlääkäriin kannattaakin olla yhteydessä ajoissa, lievissäkin oireissa. Näin hoito onnistuu todennäköisemmin kotikonstein ja vältytään klinikkareissulta, Tamminen vinkkaa.
Tammisen mukaan tavallisimmat lemmikinomistajien huolenaiheet alkukesästä ovat lämpö, punkit, muiden hyönteisten pistot ja puremat, kyynpuremat ja se, kun lemmikki syö sille sopimattomia asioita.
Lue myös: Vuoden eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola jakavat somessa neuvoja lemmikinomistajille – tämä on hulluin ohje, jonka Suvi itse on kuullut
Nämä vaaranpaikat lemmikin omistajien on syytä pitää mielessä:
1. Lämpöhalvaus
Joka vuosi koiria kuolee traagisesti lämpöhalvaukseen, koska ne on jätetty yksin lämpimään autoon. Koirat voivat saada lämpöhalvauksen myös, jos niitä liikutetaan liian lämpimässä ilman mahdollisuutta viilentymiseen ja nesteytykseen.
Sekä koirat että kissat ovat hyvin herkkiä lämmölle, koska ne eivät voi säädellä ruumiinlämpöään hikoilemalla samalla tavalla kuin ihmiset. Ylikuumenemisesta kärsivä eläin on aina vietävä eläinlääkärin vastaanotolle, sillä mahdolliset elinvauriot voivat kehittyä viiveellä.
– Lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila, joka aiheuttaa paljon kärsimystä ja voi johtaa vakaviin vaurioihin sisäelimissä. Varhaisia lämpöstressin oireita ovat voimakas läähättäminen, kuolaaminen ja levottomuus lemmikin etsiessä viileää paikkaa, Tamminen kertoo.
Lue myös: Miksi koira läähättää? Syitä voi olla useita – eläinlääkäri kertoo, milloin läähätyksestä pitää huolestua
2. Punkit
Näin etsit punkkeja kissan turkista. Juttu jatkuu videon alla.
0:53
Punkit ovat riesa lähes koko suomessa. Punkit voivat levittää puremiensa kauttaa lemmikkiin anaplasmoosi-, borrelioosi- ja TBE-tauteja, mutta on hyvä muistaa, että lemmikistä ne voivat siirtyä ihmisiinkin
Ulkoilevan lemmikin lääkitseminen punkkikarkotteella on syytä tehdä lähes koko maassa, kun maa on sulaa. Jos lemmikistä löytyy punkki, sen voi itse poistaa ja poistokohtaa puhdistaa miedolla paikallisantiseptilla muutaman päivän ajan.
Lue myös: Punkkikausi on alkanut – koiranomistaja, ota huomioon nämä asiat!
Näin etsit punkkeja koiran turkista. Juttu jatkuu videon alla.
2:02
3. Hyönteisten pistot sekä puremat
Hyttysten, ampiaisten, mäkäräisten ja kimalaisten pistot ovat harvoin lemmikille vaarallisia. Ne voivat kuitenkin kutista ja olla alkuun kipeitä. On hyvä muistaa myös, että jotkut yksilöt voivat olla yliherkkiä pistoille, kuten ihmisetkin, ja saada allergisia reaktioita. Mitä enemmän pistoja lemmikki saa, sitä todennäköisempää on saada voimakkaampi reaktio.
Ole yhteydessä eläinlääkäriin, jos lemmikki on apaattinen, sen on vaikea hengittää, sen suun limakalvot ovat kalpeat tai sillä on muita yleisoireita, eläinklinikka muistuttaa tiedotteessaan.
4. Kyynpurema
Kyynpurema on myrkyllinen niin koirille kuin kissoillekin ja voi pahimmillaan johtaa lemmikin menehtymiseen.
Vaikka omistaja ehtii harvoin nähdä käärmettä, kannattaa olla tarkkana, jos kuulee lemmikin huudahtavan ja näkee sen lähtevän juoksuun. Jos kyy on purrut, eläin voi pian muuttua väsyneeksi ja apaattiseksi. Puremakohtaan voi nousta voimakkaasti aristava turvotus. Useimmiten lemmikkiä purraan kuonoon tai jalkaan.
Jos käärme on päässyt puremaan, lemmikki tulisi pitää mahdollisimman liikkumattomana, jotta myrkky ei lähtisi leviämään. Vie lemmikki eläinlääkärille samantien.
Rokotus, madotus... Mitä kaikkea koiranomistajan tulee muistaa? Juttu jatkuu videon alla.
7:16
5. Ruoantähteet
Kesän piknikillä on hyvä muistaa, että ruoantähteet voivat saada lemmikin mahan sekaisin. Lisäksi ulkona syömisestä syntyvä roska sekä grilliruoan luut voivat aiheuttaa eläimelle hengenvaarankin.
– Luut voivat olla vaarallisia sekä kissoille että koirille, erityisesti kypsennetyt naudan- ja kananluut ja kalan ruodot. Ne voivat haljeta teräviksi paloiksi mahalaukussa ja aiheuttaa vaurioita mahassa tai suolistossa. Luut voivat myös jäädä jumiin lemmikin suuhun tai ruokatorveen, Tamminen kertoo.
Tamminen huomauttaa, että myös esimerkiksi maissintähkät ovat vaarallisia, sillä ne eivät sula koiran ruoansulatuskanavassa. Niinpä ne voivat jäädä mahaan tai suoleen jumiin.
– Pahimmassa tapauksessa aiheutuu akuutti tukos. Tällöin koira usein oksentaa ja olla kipeä vatsastaan. Tila on hengenvaarallinen ja edellyttää leikkaushoitoa.
Jäätelötikut ja kertakäyttöiset grillitikut voivat olla hyvin teräviä rikkoutuessaan. Nieltäessä ne voivat jäädä kiinni nieluun tai kurkkuun ja aiheuttaa haavoja, paiseita tai pahimmassa tapauksessa vakavia vaurioita koiran mahassa ja suolistossa.
Mitä tehdä, jos lemmikki syö jotain sopimatonta?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lue myös: Koiranomistaja, huolehdithan tästä? Laiminlyönnin vaarana kivulias sairaus – "Koiran hengityksen ei kuulu haista pahalle"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: FirstVet