Elina Lampelalta kutkuttava paljastus

142222825
Elina Lampela säväytti naisten seiväskarsinnassa ylittämällä 455 ensimmäisellään.Lehtikuva
Julkaistu 05.08.2024 16:34
Toimittajan kuva
Antti Rämänen, Pariisi

antti.ramanen@mtv.fi

Naisten seiväskarsinnan Pariisin olympialaisissa selvittänyt Elina Lampela oli jo valmistautunut tekemään ennätyksensä, mutta muiden kilpailijoiden vaikeudet jättivät yritykset keskiviikon finaaliin.

Lampela sijoittui maanantain karsinnassa seitsemänneksi. Hän ylitti kuuden kärkinaisen tavoin korkeuden 455 ensimmäisellään, mutta taustalla ollut pudotus 440:sta heikensi sijoitusta.

LUE MYÖS: Seiväskisassa sokkiputoaminen – Elina Lampela häkeltyi tiedosta: "Ehdoton mitalisuosikki"

Tässä kohtaa karsinta muuttui varsin dramaattiseksi, kun valtaosa hyppääjistä ei päässyt enää korkeudesta yli. Lopulta jaetulle kymmenelle sijalle jäi yhdeksän 440:n ylittäjää, joten finaaliin pääsi kaikkiaan 20 naista.

Lampelalle karsinnan päättyminen tähän oli jopa pieni harmitus, sillä hän koki olevansa kovassa hyppykunnossa jatkamaan taistelussa.

– Juoksu tuli hyvin. Otin jo valmiiksi seuraavan seipään, jos olisi 465:sta päässyt yrittämään. Aika hyvin kaikki toimi tänään. Aika hyvin on kunto saatu ajoitettua tänne, Lampela iloitsi.

465 olisi ollut Oulun Pyrinnön hyppääjän uusi ennätys. Hänen aiempi parhaansa on toukokuussa Ruotsissa hypätty 463. Ennätyksen metsästys jäi nyt loppukilpailuun.

– Luulen, että se olisi voinut tänään tulla jo. Vähän jäi harmittamaan, etten päässyt edes yrittämään. Uskon, että yli 460 voi ihan hyvin mennä, Lampela arvioi.

– Jos juoksu tulee yhtä hyvin tai paremmin, niin kyllä minä enkkaa lähden tavoittelemaan. 

LUE MYÖS: Wilma Murto joutui outoon väittelyyn kisajärjestäjien kanssa

Lampelan karsintaryhmä joutui odottelemaan pitkään toisen ryhmän hyppääjiä ennen kuin selvisi, ettei kisaamista ole tarvetta jatkaa.

– Totta kai siinä alussa oli ihan varma, että vielä joutuu hyppäämään 465:sta. Sitten alkoi vähän valkenemaan, että 455:n ylittäjiä ei ollutkaan kovin paljoa. Yritin kuitenkin pitää koko ajan keskittymisen, että jos kuitenkin pitää jatkaa hyppäämistä.

Finaalissakin odottelua on tiedossa, sillä 20 hyppääjän kisa venyy alkupäästään todella pitkäksi. Tapahtumalle tulee mahdollisesti tunti lisää kestoa.

– En ole miettinyt sitä. Se on kaikille sama toisaalta. Pitää valmistautua, että tulee pitkät hyppyvälit, mutta niinhän tuossa karsinnassakin oli. En usko, että se on kummoinen juttu, Lampela kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024