Porvoosta torstaina löytynyt kuula saattaa olla peräisin venäläisen laivasto-osaston hyökkäyksestä vuodelta 1708.
Eljas, 8, löysi kuulan rantavedestä Ilolanjoen varrelta ulkona ollessaan.
— Siellä oli reitti sillan alle ja matalassa vedessä näin kuulan.
Tutkija Henrik Järvinen Museo Militariasta pitää löytöä mielenkiintoisena ja kuvien perusteella hyvinkin mahdollisena sitä, että kyseessä on tykinkuula.
Järvisen mukaan nyt löytynyt kuula saattaa hyvin olla venäläinen kuuden naulan (2475 gramman) tykinkuula, jonka pinnasta on hioutunut materiaalia pois aikojen saatossa.
Toukokuussa vuonna 1708 venäläinen laivasto-osasto hyökkäsi Porvooseen Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikana. Venäläiset polttivat kaupungin maan tasalle pappilaa lukuun ottamatta.
Eljaksen isä Ville Ranne tviittasi löydöstä eilen ja pyysi apua asiantuntijoilta.
Tviitin alla on veikkailtu, että kyseessä saattaisi mahdollisesti olla myös kuulantyöntökuula, mutta Järvinen pitää tätä epätodennäköisenä.
— Miesten kuulantyöntökuula painaa kahdeksan ja naisten kuula neljä kiloa.
Järvinen kuitenkin huomauttaa, että harjoituskuulat ovat kuulantyönnössä kevyempiä kuin kisakuulat.