Puijo Wolley juhli sunnuntaina Turussa seurahistoriansa ensimmäistä pokaalia, kun joukkue kukisti koko kauden voittamattomana kestäneen Kuusamon Pallo-Karhut lentopallon naisten Suomen cupin finaalissa 3–0.
PaKa aloitti finaalin murskaavasti, mutta Puijo nousi vaikeasta tilanteesta keskipelaaja Ella Autereen syöttövuoron aikana. Autereen tunteet olivat pinnassa ottelun jälkeen.
– Tämä voitto tuntuu todella haikealta. Mieheni menehtyi Ranskan Alpeilla juuri ennen kauden alkua. Ehdimme olla yhdessä puoli vuotta. Omistan tämän voiton hänen muistolleen, Autere sanoi.
Cupin mestaruus on Autereelle uran toinen. Tammikuussa 2022 hän juhli Tampereella, kun PaKa kukisti finaalissa LP Kangasalan. Kuusamossa tuli myös uran ensimmäinen liigamestaruus vuonna 2022.
– En pelannut Tampereen finaalissa, mutta juhlimassa olin vihreässä paidassa. Silloin meillä pelasi kuusi ulkomaalaista koko pelin, Autere sanoi.
Kuusamolla loukkaantumishuolia
Tällä kertaa PaKalla oli kokoonpanossa "vain" neljä ulkomaalaista, sillä aiemmin kauden aikana loukkaantuneiden Carlyle Nusbaumin ja Courtney VanLiewin lisäksi pois oli lauantaina loukkaantunut hakkuri Lexi Pollard.
– Ei vuosien kuluttua kukaan muista, keitä oli milloinkin pelaamassa. Tänään olimme alussa unessa, mutta sitten peli aukesi. Keskityimme omaan peliin emmekä miettineet, keitä oli toisella puolella, Autere sanoi.
Toisen polven liigapelaaja Selma Räsänen oli 18 pisteellä voittajien tehokkain. Isä Janne juhli liigamestaruutta 1999 Paterissa.
Iitistä kotoisin oleva Autere, 23, aloitti liigauransa Kuopiossa kaudella 2019–2020. Viime kaudella tuli liigassa pronssia, ja tällä kaudella tavoite on voittaa toinenkin pokaali.
Puijo Wolleylla on liigassa menossa kuuden voiton putki. Edellinen tappio tuli 10. joulukuuta juuri PaKalle, silloin vastapuolella oli vielä kyseinen kolmikko.
Kuusamoon on tiettävästi tulossa alkuviikosta uusi amerikkalainen laitapelaaja eli seura haluaa palavasti ottaa kolmannen mestaruuden putkeen.
Uusimmat
-
21:11
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää