Elokuu vai erokuu? Syyt, joiden vuoksi kesäloma voi päättyä parisuhdekriisiin

9:12img
Katso koko keskustelu videolta.
Julkaistu 08.08.2024 07:41

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Miksi elokuu on tilastollisesti suurin erokuukausi?

Tilastojen mukaan suomalaiset eroavat eniten lomien jälkeen elokuussa. Mistä eropiikki oikein johtuu? Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Suvi Laru ja asiantuntija Laura Huuskonen avasivat ikävää ilmiötä Huomenta Suomen haastattelussa.

– Kyllähän se tosiasia on se, että jos meillä ei ole pariskuntana minkäänlaista kohtaamista arjessa, niin me toivotaan, että se tulee sitten lomalla. Ja sitten kun se loma tuleekin, niin ne odotukset voivat olla vähän liian suuria ja tarpeetkin erilaisia. Ja sitten se tuleekin näkyväksi, että apua, mitäs meille kuuluu, ollaanko me ollenkaan edes toisillemme läsnä, Laru kuvailee.

Myös Huuskonen on samoilla linjoilla ja muistuttaa kommunikaation tärkeydestä. Usein toiveet ja odotukset lomaa kohtaan ovat suuret, mutta niistä ei kumppanin kanssa olekaan riittävästi keskusteltu. Tämän lisäksi kummankin toiveet ja odotukset voivat olla erilaiset.

– Silloin syntyy isoja pettymyksiä, että me ollaan ladattu paljon odotuksia siihen lomaan ja sitä kovasti kaivataan, ja "[ajatellaan, että] vihdoinkin nyt kohdataan", ja sitten unohdetaan, että se suhde on samankaltainen niin arjessa kuin lomallakin. Että jos me ei arjessa kohdata tai ei arjessa pystytä järjestämään toisillemme yhteistä aikaa, niin voi olla, että lomalla siihen ei tulekaan niin kuin taikaiskusta muutosta.

Lue myös: Erilaiset riitelytavat hyvä tunnistaa parisuhteessa – "Ei ole mitään järkeä yrittää ratkoa riitaa, kun..."

Miten palaudut?

Puolisot voivat myös olla palautumisessaan erilaisia. 

– Se on se, mistä puhutaan vähän liian vähän. Eli toinen tarvitsee lepoa ja rauhaa, toinen tarvitsee menoa ja touhua, niin miten se sitten yhdistetään siinä? Ja nämä voivat tulla näkyväksi ja voi tulla isoja riitoja tämän tyyppisten asioiden kanssa, jos niistä ei ole osattu puhua, Laru sanoo.

Pinnan alla kuplivat ongelmat eivät niin herkästi pulpahtelisi pitkällä lomakaudella esiin, jos ne huomioitaisiin jo arjessa.

– Siinä arjessa on helppo jättää huomiotta sellaisia asioita, jotka tuntuvat epämukavilta tai hankalilta tai ajatellaan, että nyt tämä voi aiheuttaa ristiriitaa meidän välillä, mitä ehkä välillä turhaankin pelätään. Useasti ne ristiriitatilanteet voivat sitten kuitenkin suhteen kannalta olla tosi hyödyllisiä kohtia, missä me päädytään joihinkin yhteisiin ratkaisuihin.

Laru muistuttaa, että puolisoilla voi olla erilaisia tarpeita myös läheisyyden ja etäisyyden kanssa. Niin lomalla kuin arjessakin toinen puolisoista voi kaivata runsaasti toisen läheisyyttä, kun toinen taas haikailee oman tilansa perään. Jos näitä tarpeita ei lomalla osaa ottaa huomioon, seurauksena voi olla isojakin riitoja. 

Osaavatko pariskunnat hakeutumaan ajoissa pariterapiaan? Mitä terapeutin vastaanotolla tapahtuu? Miten arjessa kannattaisi toimia, jotta isommilta ristiriidoilta vältytään? Kuuntele koko keskustelu yllä olevalta videolta!

Lue myös: Sivallatko sarkasmilla? Tästä tiedät, että suhteessa kettuilu menee överiksi: "Se ei vahvista suhdetta, vaan etäännyttää"

Varoitusmerkit, joita ei kannata jättää huomiotta parisuhteessa: "Tässä on se riitelyn ja henkisen väkivallan ero"

Estä etääntyminen: Kiinnitäthän näihin asioihin huomiota parisuhteessasi?

10 ongelmaa, jotka kielivät huonosta kommunikaatiosta parisuhteessa – "Voi olla varoitusmerkki"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde