Nasa on valinnut miljardööri Elon Muskin SpaceX-yrityksen tuomaan alas kansainvälisen ISS-avaruusaseman sen elinkaaren päättyessä.
SpaceX rakentaa hinausaluksen, joka kykenee työntämään 430 tonnia painavan ISS:n putoamaan tarkasti Tyyneen valtamereen, kertoo BBC. Kiertoradalta poiston on tarkoitus tapahtua ensi vuosikymmenen alkupuolella. Urakkasopimuksen arvo on 843 miljoonaa dollaria.
ISS kiertää Maan 90 minuutin välein noin 400 kilometrin korkeudella. Asemalla on tehty valtavasti tieteellistä tutkimustyötä.
Lue myös: SpaceX:n jättimäisen Starship-raketin onnistui ensimmäistä kertaa laskeutua veteen
Asiantuntijoiden mukaan aseman rakenne on kunnossa, mutta suunnitelmat sen poistamiseksi käytöstä on kuitenkin pakko tehdä valmiiksi.
Ilman hallittua tuhoamista ISS tulisi itsestäänkin putoamaan Maahan, mutta tällöin sen putoilevista kappaleista muodostuisi merkittävä riski asutuille alueille.
SpaceX:n hinausalukselta vaaditaan merkittävästi työntövoimaa, jotta ISS saadaan pudotettua turvallisesti ja täsmällisesti haluttuun kohtaan. Tarkempia suunnitelmia hinausaluksesta ei ole vielä julkaistu.