24-vuotias Emma ei kärsinytkään migreenistä. Päänsäryn ja tajuttomuuskohtausten syynä olikin aivoissa puhjennut kysta. Aiheesta uutisoi muun muassa Yahoo Lifestyle Australia -sivusto.
Kun Walesissa asuvalla Emma Roylella, 24, diagnosoitiin migreeni vuonna 2018, hän ei osannut odottaa, että kyse oli oikeasti jostain muusta. Totuus selvisi vasta myöhemmin.
Emma oli saanut migreenikohtauksiinsa lääkettä, mutta oireet kuitenkin pahenivat asteittain. Toisella puolen kehoa tuntui välillä todella kovaa kipua ja hän saattoi yllättäen menettää tajuntansa. Kerran ollessaan auton ratissa hän meni hetkeksi tajuttomaksi, mikä pelästytti hänet pahasti. Yksin hän ei sentään ollut, vaan vieressä oli onneksi istunut hänen poikaystävänsä.
LUE MYÖS: Naiselta poistettiin kysta, joka oli täynnä hiuksia ja hampaita – "kuin olisi puhdistanut viemärin"
Aivoissa oleva kysta oli puhjennut
Emma päätti mennä uudestaan lääkäriin. Vastaanotolla kävi ilmi, että hänen silmänsä näköhermo oli turvonnut.
Selvisi, että Emman oireiden syynä ei ollutkaan migreeni vaan hänen aivoissaan oleva araknoidaalikysta, joka oli puhjennut ja vuotaessaan aiheuttanut painetta. Araknoidaalikysta voi olla synnynnäinen tai se voi syntyä, jos pää vahingoittuu.
LUE MYÖS: Isä toteutti "viimeiset toiveensa", koska hänen piti kuolla – uhmaa edelleen todennäköisyyksiä: "Salaisuus on taistella, ei alistua"
Leikkaus poisti oireet
Emma vietiin leikkaukseen seuraavana päivänä. Kystaa ei poistettu, mutta suurin osa sen sisällä olleesta nesteestä saatiin poistettua.
– Minulle sanottiin leikkauksen jälkeen, että olin hyvin onnekas. Asiantuntijan mukaan kaikki oireeni täsmäsivät krooniseen subduraalihematoomaan. Jos oireet olisivat saaneet jyllätä pidempään hoitamattomina, olisin saattanut joutua koomaan.
HUS:in mukaan krooninen subduraalihematooma on verenkertymä kovan aivokalvon ja aivonpinnan välissä. Oireita ovat päänsärky, sekavuus, muistiongelmat, toispuoleinen halvaus ja puheentuottohäiriö. Aivovamma hoidetaan leikkauksella.
Seurasi kuukausia kestävä toipumisjakso. Se on kuitenkin nyt selätetty, ja juristiksi opiskeleva Emma on päässyt takaisin töiden ja koulun pariin. Kystan kanssa Emma tosin joutuu elämään lopun ikänsä.
LUE MYÖS: Mies kärsi flunssamaisista oireista kaksi vuotta – nenästä vedettiin ulos järkyttävä löydös
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Au.news.yahoo.com, Dailymail.co.uk, Hus.fi