Emma Kimiläisen aito riemu kuuluu lankojen toiseen päähän läpi puhelun. Suomalaisesta on tullut maailmanmestari, mistä hän on ehtinyt iloita muutaman viikon. Ensimmäinen kausi täyssähköisten E1-moottoriveneiden MM-sarjassa toi täyspotin ja erinäisiä yllätyksiä.
Kimiläinen oli aiemmin tunnettu urheilijana kilpa-autoilijana. Hän ei ollut koskaan aiemmin edes ajanut venettä, mutta niin vain hänestä tuli täksi vuodeksi kilpamoottoriveneilijä – itsensä amerikkalaisen jalkapallon legenda Tom Bradyn tallissa.
Kimiläinen ajoi britti Sam Colemanin kuljettajaparina uudessa Saudi-Arabian valtion omistaman sijoitusrahaston päärahoittamassa E1-moottoriveneiden MM-sarjassa, jonka menopelit etenevät nopeimmillaan 60 solmua eli noin 110 kilometriä tunnissa ja jonka jokaisessa tiimissä on sekä mies- että naiskuljettaja. Kimiläinen loisti Colemanin kanssa heti ensimmäisenä vuotena ja on nyt maailmanmestari.
– Jos joku olisi sanonut minulle vuosi sitten, että sinä Emma ajat veneitä ja olet maailmanmestari, olisin ollut, että anteeksi kuinka. Olen ollut tosi merisairas ja pysynyt kaukana vesiltä. Vesi on elementtinä sellainen, että on todella yllättävää löytää itseni sen parista, Kimiläinen päivittelee.
Kimiläisen kuljettaja-akatemian tapahtumissa antamat näytöt vakuuttivat Team Bradyn, mutta se, miten hän ylipäänsä mahdollisuutensa sai, oli Kimiläisen sanoin "outo keissi".
– Olen päätynyt tähän sarjaan sen takia, että olen ollut sateella formulalla niin ylivoimainen. Scoutattiin, että kun tuo osaa ajaa sateella, hän osaa varmaan ajaa vedessä, Kimiläinen nauraa.
– Okei, siinä tarvitaan samoja piirteitä, perstuntumaa ja hahmottamista, missä limitti menee. Sitä tarvitaan myös tässä todella isossa määrin.
"Kyllä minä vähän herkistyn"
Ajotuntuman lisäksi analyyttisyyttä ja nopeaa oppimista vahvuuksinaan pitävä Kimiläinen luovi taustastaan huolimatta kuin kalana vedessä. Hän voitti kuljettajaparinsa Colemanin kanssa heti ensimmäiset kaksi osakilpailua, ja viiden kisan mittaiseksi jääneellä sesongilla tuli myös kolmas voitto. Pisteitä Team Bradyn parille tuli 71 ja mestaruus irtosi 11 pinnan erolla Westbrook Racingin kaksikkoon Sara Price ja Lucas Ordóñez.
Sarjan avauskauteen oli tarkoitus kuulua myös kuudes osakilpailu, mutta marraskuinen Hong Kongin GP päädyttiin perumaan päällekkäisyyksien myötä ja fokus suunnattiin vuodenvaihteessa alkavaan seuraavaan sesonkiin. Sarjan aikaisemmasta päättymisestä tiedotettiin tänään tiistaina.
Kimiläinen sai kauden aikaisemmasta päättymisestä tiedon muutamia viikkoja sitten, ja vaikka mestaruusjuhlia ei tullut perinteisesti kilpailun päätteeksi, suomalaisen ilo on ollut täysimääräistä.
– Ei se vie yhtään pois meidän maailmanmestaruudeltamme. Johdimme ihan selvästi sarjaa ja olemme tehneet ihan järkyttävästi duunia. Olemme monta kertaa menneet vaikeuksien kautta voittoon yhteistyöllä ja aivoriihitoiminnalla.
Kimiläinen kehuu, ettei ole ollut näin tiiviissä ja hyvin toimivassa tiimissä koskaan. Yhteen lyötiin monenkirjava joukko eri moottoriurheilulajeista tulleita osaajia. Yksi insinööri oli työskennellyt esimerkiksi kauan Red Bullin F1-tallissa supertähti Max Verstappenin kanssa, yksi mekaanikko on tullut purjehduksesta, ja tallissa on myös veneurheilun parissa aiemmin työskennellyt suomalaismekaanikko Mikael Cederberg.
Kimiläinen oli viimeisimmäksi kilpaillut Formula 3 -autoilla naisten W Seriesissä vuosina 2019 ja 2021–22, kuskipari Coleman oli puolestaan kilpaillut moottoriveneilijänä jo vuosia.
– Kaikki ovat tuoneet oman eksperttiosaamisensa. Olemme miettineet todella laajasti ylipäätään urheilua, motorsporttia ja fysiikkaa. Niin kisoissa kuin kisojen ulkopuolella on käytetty järkyttävät määrät tunteja siihen, että olemme briiffanneet ja yrittäneet miettiä fysiikan laista lähtien kaikkea, miten tuollainen vene mahdollisesti toimisi, miten päästäisiin vielä kovempaa ja minkälaisilla ajotekniikoilla pitäisi ajaa.
Huonoimmillaan Kimiläinen ja Coleman jäivät Espanjan Puerto Banúsissa yhdeksänneksi. Epäonnistumisia ja virheitä on katsottu Kimiläisen mukaan aina "tosi vakavasti silmiin" ja pohdittu, miten voidaan kehittyä. Voitoista on puolestaan iloittu latautuneesti, kaikki irti ottaen.
Vaikka Kimiläinen ja Coleman olivat ainoa useaan GP-voittoon yltänyt pari, sarja oli muutoin kokonaisuudessaan varsin tasainen.
– Mestaruus oli tosi kovasta työstä saatu palkinto, jota me haimmekin tältä vuodelta. Ihan sairaan makeaa. Kyllä minä vähän herkistyn.
"Sormet ristissä"
Kimiläiselle uutta oli ajoneuvon ja sarjan lisäksi myös, että hänellä oli kuljettajapari, jonka kanssa hän jakaa kuljettajien pisteet molempien suoritusten perusteella.
– Ekaa kertaa tulokseni ovat suorituskeskeisesti kiinni myös toisesta kuskista. Se on ollut tosi makeaa, koska Sam Coleman on todella lahjakas ja upea persoona ja olen voinut oppia häneltä paljon.
Tilanne on ollut samalla stressaava. Kimiläinen heittää, että hänen sykkeensä ovat saattaneet olla 130:ssä laiturilla Colemanin suorituksia seuratessa, vaikka hän onkin luottanut pariinsa "sata pinnaa".
– Jos hänellä menee jokin pieleen, kasaantuu vielä enemmän painetta, että minun pitää olla ekstrahyvä. Jos taas itse mokaan, minun pitää vain luottaa siihen ja olla sormet ristissä, että hän jeesaa minut mudasta ylös.
"Suola"
Syvälle mutaan Kimiläinen ei kuitenkaan juuri uponnut, vaikka uudella kulkupelillä uudessa sarjassa moinenkin olisi ymmärrettävää. Kimiläinen kertoo yllättyneensä käytännössä kaikesta, siitäkin, miten hyvin hänen ominaisuutensa istuivat uuteen sarjaan.
– Pystyn iskemään todella pieniksi atomeiksi sen, mitä minun kehoni tekee, mitä laite tekee ja miten se vaikuttaa pintaan. On ollut minulle positiivinen muutos, miten olen päässyt hyödyntämään tätä osaamistani.
Kimiläinen kuvaa, että autourheilussa huomioita tallennetaan ensin päähän "pankkiin".
– Mietit koko ajan, mitä auto tekee, lyöt lankoja yhteen, muistat sen ja keskustelet sen jälkeen insinöörin kanssa. Teette sen jälkeen säätömuutokset autoon, ja pääset sitten toteuttamaan uudemman kerran. Et voi kuitenkaan ajon aikana muuttaa oikeastaan mitään säädöstä.
Toisin on ollut veneilyssä.
– Minulla on kaikki nippelit ja nappelit, ja voin muuttaa täysin veneen luonteen ajaessa, maksimoida heti säädöillä suoran tietytkin osat, joissa vesi käyttäytyy eri tavalla. Toimin koko ajan sen mukaan, miten vesi menee tai mistä aallot tulevat. Minun analytiikkani pääsee saman tien käytäntöön. Se on siisteintä ikinä, koska voin maksimoida kierroksen jokaikisen mutkan ja suoran ja hakea isoa riskiä, josta tulee myös iso palkinto.
– Se on ollut minulle se suola tässä ja myös osasyy, miksi olen pärjännyt hyvin.
Aito ja maanläheinen Brady
Kunniaa Kimiläinen antaa myös tallipomo Bradylle. Vaikkei Kimiläinen tapaakaan luoda ihmisistä ennakkokäsityksiä, hän sanoo yllättyneensä positiivisesti, miten aito ja maanläheinen NFL-legenda on ollut.
– Hän haluaa totta kai voittaa, se on hänelle tärkeää, mutta hän haluaa, että se tehdään nautinnon ja ilon kautta. Ei lähdetä puurtamaan, ei ole pakonomaista hampaat irvessä -tarvetta, vaan niin, että "hei, te tiedätte, mitä te osaatte, luotan teihin, nauttikaa". Hirveästi kehuja. Hän myös kyselee aina, mitä te tarvitsette ja voiko hän olla avuksi.
Kimiläinen pohtii, että Brady on viihtynyt tiimin jäsenten kanssa, koska hänen kanssaan on oltu "niin normaalisti".
– Kukaan ei hössötä mitään eikä luo ylistävää tai outoa ilmapiiriä. Hän on varmasti tottunut, että ihmiset menevät ihan paniikkiin. Tiimissämme olet yksi meistä, ja siitä tykkää tosi paljon.
Brady on ollut Kimiläisen mukaan niin ikään todella kiinnostunut teknologiasta.
– Hän haluaa, että hänelle näytetään kaikki asiat tosi tarkasti. "Näytä tämä ja tuo osa, joka siellä hajosi viimeksi."
Mahdollisuuksia naiskuljettajille
Kimiläinen ei välttynyt kritiikiltä ottaessaan vastaan paikan Saudi-Arabian valtion omistaman sijoitusrahaston päärahoittamasta sarjasta. Saudi-Arabian on katsottu käyttäneen urheilua kiillottaakseen ihmisoikeusrikkomuksien tahrimaa julkisuuskuvaansa, siirtääkseen huomiota maan ongelmista toisaalle ja vahvistaakseen asemaansa.
Ammattimaisia, taloudellisesti mielekkäitä mahdollisuuksia naiskuljettajille ei toisaalta ole ylettömästi tarjolla.
– Tykkään tässä sarjassa siitä, että on haluttu antaa tasapuoliset mahdollisuudet: puolet on naisia. Tämä politiikka moottoriurheilussa on elänyt ylipäätään yhteiskunnassamme tapahtuneen diversiteetti- ja tasa-arvomuutoksen mukana. Ehkä vaaditaan tämäntyyppisiä ratkaisuja, jotta saadaan eri paikoista esille talentteja, jotka päätyvät paikkoihin, joissa voi onnistua, Kimiläinen pui.
Hän sanoo, että osa kuljettajista on tullut esimerkiksi vesijettikilpailuista, joissa ei ole mahdollista kilpailla vastaavalla tasolla ammatikseen ja tehdä samalla lailla tiliä.
– Sekin on makeaa, että on annettu mahdollisuuksia tosi laajasti. On otettu kuljettajia pilottiakatemiaan eri lajeista. Sitä kautta tulee uusia talentteja mukaan. He pystyvät tekemään urheilu-urastaan ammattimaista ja saavat rahaa siitä, missä he ovat hyviä. Se on tärkeää.
"Harvinaista herkkua"
6:45
Raha tunnetusti kiinnostaa, mutta Kimiläinen toteaa, ettei voi sopimusteknisistä syistä kertoa, millaisia summia tästä kaudesta on ollut tarjolla. Tienestit ovat myös olleet eri kuskeilla erilaiset.
– Kuskien kesken on toki tietoa, minkä tyyppisiä sopimuksia porukalla on. Joillakin on tietty summa per kausi tai kisa ja sillä mennään, ja sitten on esimerkiksi pohja, jonka päälle tulee bonuksia. Minulla on pohja ja bonuksia tulee kilpailumenestyksen mukaan.
Kimiläinen myöntää saaneensa mukavasti sujuneen ensimmäisen kauden myötä suuremman korvauksen kuin oli ajatellut, mutta hän "ei kylve rahassa ainakaan toistaiseksi".
Lisäksi Kimiläisellä saa olla sarjassa omia yhteistyökumppaneitaan.
– Yleensähän vaikka W Seriesissa tai muissa sarjoissa ei saa omia yhteistyökumppaneita olla kypärässä tai muuallakaan. Nyt saa, ja se on minulle hyödyllistä, sitä työstetään tässä myös. Täytyy yrittää hyödyntää tämä, tämä se on tosi harvinaista herkkua.
Vielä autojenkin pariin?
Kimiläisen kuljettajasopimuksessa oli optio seuraavasta E1-kaudesta, ja hänen on tarkoitus jatkaa sarjassa. Hän arvioi, että hänellä on vielä paljon kehityttävää, esimerkiksi sen myötä, että rata muuttuu ensi kertaa uralla jatkuvasti veden eläessä.
Kimiläinen ei sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että hän ajaisi vielä kilpaa autoilla. Hän uskoo, että sauman voisi tarjota sekin, että E1 on Formula E:n ja Extreme E:n kanssa saman katon alla – samalla kaudella voisi joskus kenties ajaa useamman sarjan kisoja, joskin kalenteri olisi varsin täynnä.
Yhtä kaikki, Kimiläinen on "aina avoinna uusille mahdollisuuksille".
– Jos nyt tulee puskista joku tarjous johonkin suuntaan, pitää yrittää napata kiinni, kun pystyy.
Sitä ennen on aika vielä juhlia mestaruutta: Kimiläinen kaavailee järjestävänsä Suomessa kekkerit kavereilleen. Toissa viikonloppuna hän oli Bradyn tiimin kanssa Lontoossa iloitsemassa ja katsomassa ensimmäistä kertaa amerikkalaista jalkapalloa New England Patriotsin ja Jacksonville Jaguarsin NFL-pelissä.
Bradyn tiimi tiesi tuolloin siis jo maailmanmestaruuden olleen plakkarissa, vaikkei virallista tiedotetta ollut vielä julkaistu.
– Odotimme, että sen piti tulla jo ulos. Olimme varanneet kaikki systeemit, on hirveät juhlat ja olimme vähän, että uu. Piti vain juhlia kameralle ja lyödä sitten ulos.