Enemmistö kyselytutkimuksessa: Hallitus on toiminut epäoikeudenmukaisesti

Hallituksen ministereitä, etualalla Petteri Orpo, Anders Adlercreutz ja Sari Essayah.
Hallitus kuunteli välikysymyskeskustelua elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) asemasta 20. kesäkuuta.Lehtikuva
Julkaistu 13.07.2024 00:01

MTV UUTISET – STT

Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä kaudellaan.

Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekä työttömiä koskevat päätökset ja toimet on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesäkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.

Lähes joka toinen arvioi myös, että eläkeläisiä ja ikääntyneitä sekä palkansaajia on kohdeltu hallituksen päätöksissä kaltoin. Työnantajia ja yrittäjiä taas on vastaajien mielestä kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.

Tasan puolet katsoo, että hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittäjien kohdalla tätä mieltä on 45 prosenttia.

Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta täysi-ikäistä Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesäkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti

Tausta vaikuttaa

Kyselyssä vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 väestöryhmän näkökulmasta, ja lisäksi arvioida sitä, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensä. 42 prosenttia vastasi kokevansa, että toimet eivät ole olleet heitä kohtaan epäreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti.

Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen päätöksiin tuntuvasti ymmärtäväisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.

Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, että hallitus ei ole tehnyt epäoikeudenmukaisia päätöksiä eri viiteryhmiä kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.

Ikääntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui näkemys siitä, että hallitus on toiminut epäreiluimmin juuri eläkeläisiä ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljäsosa heistä koki hallituksen toimien olleen heitä itseään kohtaan epäoikeudenmukaisia.

Lue myös: Amnestyn raportin mukaan myös Suomessa on merkkejä kokoontumisvapauden rajoittamisesta.

Kysely: Orpon hallitus on suomalaisten mielestä onnistunut edeltäjäänsä paremmin vain yhdellä osa-alueella

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka