Enemmistö työterveyshuollon palveluita käyttävistä on matalasti koulutettu

lääkäri ja potilas
62 prosenttia lääkäreiden, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien kirjaamista palvelutapahtumista kohdistuvat alemman koulutusasteen suorittaneille.Shutterstock
Julkaistu 16.08.2024 08:12

MTV UUTISET – STT

Psykologin vastaanotolle päätyi keskimäärin enemmän korkeasti koulutettuja.

Enemmistö työterveyshuollon palveluista kohdistuu matalasti koulutetuille, selviää Työterveyslaitoksen tuoreesta selvityksestä.

Erityisesti lääkäreiden, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien kirjaamista palvelutapahtumista suurin osa, 62 prosenttia, kohdistui alemman koulutusasteen suorittaneille.

Puolestaan psykologin vastaanotolle päätyi todennäköisimmin korkeasti koulutettu. 

Psykologin palvelutapahtumia oli selvästi enemmän naisilla, 66 prosenttia, kuin miehillä. Lisäksi asiakkaat psykologin vastaanotolla olivat keskimäärin nuorempia kuin muilla ammattiryhmillä.

–  Näyttää siltä, että psykologien palveluja käytetään etupäässä ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten tukemaan työkykyä ja hyvinvointia esimerkiksi erilaisissa kuormitus- tai ristiriitatilanteissa, sanoo Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Sari Nissinen tiedotteessa.

Yleisimmät käyntisyyt työterveyshuollossa vuosina 2019–2022 olivat tuki- ja liikuntaelinten ja sidekudoksen sairaudet sekä hengityselinten sairaudet.

Toiseksi yleisimpiä käyntisyitä olivat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt, silmän ja korvan sairaudet sekä vammat ja myrkytykset.

Aineistossa on lähes 12 miljoonaa palvelutapahtumaa, lähes 800 000 asiakasta ja yli 7 000 ammattilaista. Tiedot on kerätty palveluntuottajan potilasrekisteristä vuosien 2019–2022 välillä.

Lue myös: Millainen diagnoosi kirjataan ihmiselle, joka jää sairauslomalle henkilökohtaisen kriisin vuoksi? Työterveyslääkäri vastaa

Tuoreimmat aiheesta

Terveydenhuolto