Graafikko ja somevaikuttaja Enni Koistinen puhuu kehopositiivisuuden puolesta, eikä lähtenyt Olet mitä syöt -ohjelmaan painonpudotus vaan hyvinvointi edellä.
Enni Koistisen ääni on tuttu julkkisjuoruja ruotivasta Tuplakääk-podcastista, mutta pääsääntöisesti graafikkona työskentelevä Koistinen kirjoittaa lisäksi blogikirjoituksia Musla-sivustolle ja ihastuttaa Instagramissa persoonallisella ja värikkäällä tyylillään.
Koistinen on myös yksi Olet mitä syöt -ohjelman kasvoista suosikkisarjan kolmannella tuotantokaudella. Hän paljasti keväällä ennen kuvausten alkamista MTV Uutisten haastattelussa, ettei ensireaktio ollut ilahtunut, kun häntä pyydettiin mukaan.
– Kun minua pyydettiin tähän, suutuin aluksi. Mutta kun mietin puoli tuntia, ajattelin, että mitä tässä on hävittävää, Koistinen kertoo ja sanoo pohtineensa elämäntapojen muuttamista terveellisempään suuntaan jo ennen kuin puhelinsoitto tuli.
LUE MYÖS: Radiojuontaja teki huiman muodonmuutoksen Olet mitä syöt -ohjelmassa – tältä hän näyttää nykyään: "Painoa on pudonnut yhteensä 14 kiloa"
– Ajattelin, että tämä on loistava tilaisuus. Olen muutenkin sellainen ihminen, että tarvitsen joskus potkua perseelle joihinkin epämiellyttäviin asioihin, hän nauraa.
"Olen ollut aina pluskoon ihminen"
Koistinen on puhunut sosiaalisessa mediassa kehopositiivisuuden puolesta. Hän kertoo olleensa aina pyöreä, vaikka toisinaan paino on pudonnut.
– Olen ollut aina pluskoon ihminen, enkä oletakaan, että minusta tulee langanlaiha. Tässäkään projektissa se ei ole päämäärä, hän korostaa.
– Vaikka olen ollut välillä hoikemmassa kunnossa ja tuntenut itseni silloin upeaksi, olen sitä tässäkin kunnossa. Teen tämän vain oman vointini ja fiilikseni takia, enkä painonpudotuksen takia.
Kilot eivät ole kertyneet karkkeja tai sipsejä mussuttamalla, mutta Koistinen tunnustautuu hedonistiseksi kokkaajaksi, jolle ruoanlaitto on rakas harrastus.
– Intohimoni on tutkia keittokirjoja ja kokeilla uusia reseptejä. Omia kokkailuja tulee syötyä vähän liikaa, hän pohtii, mutta sanoo kiinnittäneensä huomiota annoskokoihin yhdessä kihlattunsa kanssa jo puoli vuotta ennen kuvausten alkamista.
– Kihlattuni on melkein kaksimetrinen mies. Olemme yhdessä pienentäneet annoskokoja, mutta tiedän, että minun pitäisi pienentää edelleen, sillä en voi syödä samankokoisia annoksia kuin hän. Siinä on vielä opittavaa, toteaa Koistinen, joka on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, ettei terveellinen tai kevyt ruoka ole tylsää tai masentavaa.
– Päinvastoin. Niitä haluaisinkin tehdä. Odotan, että löytäisin vielä enemmän reseptejä ja oivalluksia terveellisen ruoan parista.
Ei yksitoikkoiselle liikunnalle
Ruokavalion lisäksi Olet mitä syöt -ohjelmasta puhuttaessa ei voi välttää liikuntaan liittyviä kysymyksiä. Koistinen kertoo harrastavansa liikuntaa, mutta kaipaa potkua persauksille myös sen suhteen, että liikuntaa löytyisi kalenterista viikonloppujen lisäksi säännöllisesti myös arkena.
Koistisen mieleen ovat etenkin tanssi ja pyöräily. Viime aikoina hän on innostunut myös suunnistuksesta. Tärkeää on se, ettei liikunta ole yksitoikkoista.
LUE MYÖS: Anoreksian kanssa aiemmin kamppaillut Rea Tallgren teki korvaamattoman oivalluksen Olet mitä syöt -kuvauksissa: "Tämä on uuden elämän alku"
– Kyllästyn helposti, hän toteaa ja sanoo toivovansa ammattilaiselta vinkkejä esimerkiksi siihen, kuinka kuntosalitreenistäkin voisi saada mielekkäämpää.
– Toivoisin löytäväni myös siihen sellaista ilon kipinää, koska mulla ei ole ollut kauhean hyviä kokemuksia kuntosaliharjoituksista. Välillä pitää tehdä tylsiäkin asioita, mutta minun pitäisi saada joku henkilökohtainen oivallus, koska tiedän, että salitreeni olisi mulle todella hyvästä.
"Tuntuu, että kroppani olisi vanhempi"
Koistinen kertoo suhtautuneensa liikuntaan varovaisesti viime aikoina, sillä hänellä oli aiemmin selässään välilevyn pullistuma, joka johti suureen selkäleikkaukseen.
– Vaikka olen vasta 32-vuotias, minusta tuntuu, että kroppani olisi vanhempi ja tarvitsisin siihen lisää liikkuvuutta. Nyt olo tuntuu tönköltä ja kömpelöltä. Minulla ei ole sairauksia, jotka estäisivät liikuntaa, vaan liikunnasta olisi päinvastoin vain hyötyä.
Vaikka Koistinen tavoittelee elämäntapamuutoksessa pinnallisten syiden sijaan hyvää oloa ja terveyttä, eikä esimerkiksi tietty pudotettu kilomäärä tunnu tärkeältä mittarilta, hän tunnustaa odottavansa projektilta etenkin yhtä asiaa.
– Minulla on hirveän paljon ihania vaatteita, joihin en nyt mahdu. Odotan tosi paljon sitä, että jossain vaiheessa pääsen nautiskelemaan oman vaatekaappini aarteista. Olen myös innoissani tästä jutusta kokonaisuutena. Jos voi paremmin, niin mitä kaikkea siitä voikaan seurata?