Matkabloggaajan elämässä suurin muutos Olet mitä syöt -ohjelman myötä oli se, että hän alkoi valmistaa itse ruokansa.
Matkabloggaaja Veera Bianca heräsi pohtimaan terveyttään viimeistään siinä vaiheessa, kun hän viime maaliskuussa joutui Balilla teho-osastolle saatuaan virustartunnan sydämeensä.
Bloggaaja kertoi Olet mitä syöt -ohjelmassa, että oma hyvinvointi lähti alamäkeen sen jälkeen, kun hän joutui vakavaan ratsastusonnettomuuteen Australiassa vuonna 2008.
Ohjelman alussa 148 kiloa painanut bloggaaja pisti lääkäri Pippa Laukan avulla elämäntapansa remonttiin ja onnistui karistamaan 13 kiloa.
Veera kertoi kuvausten päätyttyä MTV Uutisten haastattelua, ettei Pipan tekemä ratsaus jääkaapille ollut erityisen mieleenpainuva tai herättelevä kokemus. Raju totuus oli sen sijaan ruokapöytä, johon oli koottu viikon ajalta kaikki syömiset ja juomiset.
Lue myös: Suosikkibloggaajan paino nousi 148 kiloon – kuluttaa 12 pulloa viiniä kuukaudessa
– Ajattelin, että joo, syön epäterveellisiä asioita välillä, mutta olen kuitenkin aina rakastanut terveellistä ruokaa, eli ei se voi olla niin paha. Mutta kun näki sen pöydän, ei se hyväkään ollut, hän summaa.
Veera myöntää, että todellisuuden kohtaaminen tuntui rankalta. Eniten silmille hyppäsi viinin määrä.
– En ole ihminen, joka viikonloppuisin bilettää ja juo humalahakuisesti, mutta työni on sellaista, että kaiken maailman kissanristiäisiä ja lasillisia kertyy. Mutta kuinka paljon, se oli sellainen, että oho, hän kuvailee.
Alkoholin jättäminen oli suuri muutos ohjelman aikana. Kenties vielä merkittävämpi askel oli kuitenkin se, että Veera alkoi syödä säännöllisesti ja valmistaa ruokansa itse, kun aiemmin ruokaa tuli tilattua kotiin kuljetettuna lähes päivittäin.
– Sellaisia palveluja ei ole tullut enää hirveästi käytettyä. Kokkaamisen saaminen rutiiniksi on ollut merkittävää, koska se ei ollut itsestään selvää. En nauti kokkaamisesta, Veera tunnustaa.
Ratkaisevaa oli se, että hän teki epämieluisasta puuhasta itselleen helppoa erilaisten reseptien etsimisen sijaan.
– Joku hiilari, proteiini ja paljon kasviksia. Pidän sen hyvin yksinkertaisena ja se toimii niin.
Hän kuitenkin myöntää, että kun arkirutiineja ei kiireisen ja liikkuvan työn takia ollut, oli valmistautuminen kaikkein hankalinta. Aluksi ahdisti se, että pitäisi tietää omat syömiset viikoksi ennakkoon. Suunnitteluunkin on onneksi löytynyt oma tyyli toteuttaa asia helposti.
Myös matkustelun vähentäminen on helpottanut elämäntaparemonttia. Reissut ovat jääneet aiempaa vähemmälle Balilla tapahtuneen sairastumisen jälkeen.
Lue myös: Teho-osastolle joutuminen herätti bloggaja Veera Biancan: "Olisi maailman hirvein ajatus, jos omilla huonoilla valinnoilla löytäisin itseni teho-osastolta taistelemassa hengestäni"
– Se on helpottanut arkea, koska minulla on ekaa kertaa moneen vuoteen rutiinit.
Reissuissakin rutiinit ovat muuttunut. Majapaikkaan voi hankkia aamiais- ja illallistarvikkeita ja ravintoloissakin syödä, kun pohtii mihin menee ja mitä tilaa.
– Asioista ei pidä tehdä itselle liian vaikeita. Alun jälkeen on ollut helppoa, eikä vaikeita päiviä ruoan tai liikunnan suhteen ole ollut. Toki joskus voisi pitää "cheatdayn", mutta pakottavaa tarvetta sellaiseen ei ole tullut, kertoo Veera, joka sanoo voineensa ohjelman jälkeen hyvin.
Veera kertoo, että arjen tavalliset asiat jaksaa nykyisin paremmin ja kadonneita lihaksiakin on saatu salitreenillä takaisin.
– Aluksi pelotti, palaanko vanhoille tavoille, kun ohjelma loppuu, mutta se kaksi kuukautta oli alku isommalle elämänmuutokselle. Suunnittelin ensin, että ohjelman jälkeen saan syödä viikon ajan miten haluan ja olla urheilematta, mutta kun se viikko läheni, en enää halunnut tehdä niin, hän kertoo.
– En punnitse tai katso niin tarkkaan mitä syön, mutta syön terveellisesti ja urheilen paljon, koska nautin siitä. Siitä on tullut elämäntapa.