Ennuste julki: Näin monta hellepäivää jäljellä – Miina Manninen kertoo, kuinka lähellä on kaikkien aikojen ennätys

4:02img
Miltä elokuu näyttää? Katso ennuste yläpuolelta.
Julkaistu 01.08.2024 11:30
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Voisiko loppukesä rikkoa hellepäivien lukumäärän ennätyksen? Näin meteorologi vastaa.

Kuluva kesä on tuonut mukanaan toistaiseksi hellepäiviä tasan 50 kappaletta.

MTV:n meteorologi Miina Manninen kertoo, että lukema on tavanomaista korkeampi, ja se kertoo siitä, että kesä on alkanut aikaisin.

– Tähän mennessä on ollut hyvin paljon hellettä, kesä alkoi jo oikeastaan toukokuussa. Toukokuussakin oli jo 16 hellepäivää, ja siitä ollaan menty hyvää vauhtia eteenpäin, Manninen kertoo.

Tavanomainen kesä kattaa noin nelisenkymmentä hellepäivää. Hellepäiväksi lasketaan, kun vähintään yhden Suomen kunnan alueella mitataan 25,1 asteen lämpötilalukema.

"5 tai maksimissaan 10 hellepäivää"

Suomen mittaushistorian kesän hellepäivien ennätys on 65 kappaletta vuodelta 2002. Voisiko se rikkoutua vielä tämän kesän aikana?

Manninen kertoo, että ennätyksen rikkoutuminen on teoriassa mahdollista, muttei todennäköistä.

– Elokuu on yleensä viimeinen kuukausi, kun helteitä yleensä on. Syyskuussakin saattaa olla jokunen. Mutta ensi viikko ei näytä hullun helteiseltä, vaikka sää onkin vähän lämpenemässä.

– Näin mututuntumalla voisin sanoa, että elokuussa voisi olla 5 tai maksimissaan 10 hellepäivää. Ei näytä, että kaikkien aikojen ennätys rikkoutuisi, Manninen pohtii.

Heinäkuussa helteisintä oli Forecan mukaan Pohjois-Lapissa Utsjoella. Toukokuussa helteitä mitattiin eniten eteläisen sisämaan kaupungeissa ja kesäkuussa itäisessä Suomessa, kertoo Foreca.

Miltä elokuu näyttää? Katso ennuste yläpuolelta.

Tuoreimmat aiheesta

Sää