Kaikkien aikojen helle-ennätys häämöttää – Kevolla tehtiin jo historiaa

4:19img
Katso, mitä meteorologi Markus Mäntymaa kertoo Suomen helle-ennätyksistä.
Julkaistu 15.08.2024 13:17

Stella Hag

stella.hag@mtv.fi

Suomessa vuosittain mitattujen hellepäivien määrä voi pian rikkoutua.

Kulunut kesä on ollut kautta maan hyvin helteinen.

Jos helleraja tänään rikkoutuu, on kesän 60 hellepäivä. Se on lähellä vuonna 2002 mitattua 65 hellepäivän ennätystä.

Hellettä saatetaan saada myös huomenna Kaakkois- ja Itä-Suomessa, ennen perjantaina saapuvaa saderintamaa.

Lue myös: Käänne loppuviikon säässä – lämpö vie voiton

Meteorologi Markus Mäntykankaan mukaan on mahdollista, että ennätyksen rajapyykki ehtii vielä mennä rikki tänä kesänä.

– Helteitä on välillä riittänyt ihan elokuun loppuun, ja myöhäisimpiä mitattuja hellepäiviä on ollut myös syyskuussa. Meillä on elokuuta vielä hyvin jäljellä.

Hellepäivällä tarkoitetaan päiviä, jolloin jollakin Suomen mittausasemista päivän ylin lämpötila on 25,1 astetta tai korkeampi.

Ennätyksiä jo rikottu

Ilmatieteenlaitos kertoi eilen viestipalvelu X:ssä jo rikkoutuneista hellepäivien ennätyksistä, kun Kevolla mitattiin elokuun kahdeksas hellepäivä.

Aikaisempi ennätys oli kuusi hellepäivää, joka mitattiin vuonna 1996. Myös Kevon koko vuoden hellepäiviä on tänä kesänä raportoitu ennätykselliset 25 päivää.

Suomen lisäksi myös muualla maailmassa on mitattu ennätyksellisiä lämpötiloja. Esimerkiksi Ranskassa ja Etelä-Euroopassa on ollut ennätyksellisen kuumaa.

Mäntymaan mukaan helteisyys voi johtua niin tavanomaisesta pitkänajan sään vaihtelusta kuin ilmastomuutoksesta.

– Eiköhän tämä kesä ainakin Suomen helteisyydessä kärki kolmoseen mene, Mäntymaa toteaa.

Lue myös: Utsjoen Kevolla mitattiin elokuun hellepäiväennätys

Hellettä saattaa olla vielä syyskuussakin

Yhdysvaltalaisvirasto: Viime kuukausi oli mittaushistorian kuumin heinäkuu

Tuoreimmat aiheesta

Sää