Ensimmäinen maa vetäytyi Tokion olympiakisoista – selitys koronaturvallisuudesta saa epäilyksiä osakseen

4:55img
MTV Urheilu saapui Tokioon keskiviikkona. Tässä Matti Nyrhisen ja Kasperi Kunnaksen raportti paikan päältä.
Julkaistu 22.07.2021 12:08
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Viisi urheilijaa Tokion olympialaisiin ilmoittanut afrikkalaisvaltio Päiväntasaajan Guinea on päättänyt vetäytyä kokonaan perjantaina virallisesti käynnistyvistä kisoista. Maan lehdistö epäilee, ettei perustelu koronaviruksen leviämisen ehkäisemisestä ole todellinen syy vetäytymiselle.

LUE MYÖS: Tokion olympiakylässä neljä uutta koronatapausta – kokonaismäärä liki tuplaantui

Guinea oli ilmoittanut kisoihin painija Fatoumata Yarie Camaran, judoka Mamadou Samba Bahin, uimarit Fatoumata Lamarana Touren ja Mamadou Tahirou Bahin sekä pikajuoksija Aissata Deen Conten.

Vain päivää ennen avajaisia Päiväntasaajan Guinean valtionjohto päätti kuitenkin perua joukkueen osallistumisen. Maan urheiluministeri Sanoussy Bantama Sow perusteli päätöstä uutistoimisto AFP:n mukaan kansalliselle olympiakomitealle koronaviruksen varianttien uudelleen ilmenemisellä.

Paikalliset lähteet kertovat kuitenkin Inside the Games -sivuston mukaan, että todellinen syy vetäytymiselle oli taloudellinen. Hallituslähteen mukaan urheiluministeriöllä ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa kisajoukkueen kuluja.

Guinea on osallistunut kaikkiin kesäolympialaisiin vuoden 1980 Moskovan kisoista lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Tokio 2020