Ensimmäiset 43 asuntokaupan kuntotarkastajaa ovat valmistuneet. Kuntotarkastajakoulutuksen tarkoitus on parantaa asuntokaupassa sekä ostajan että myyjän oikeusturvaa.
Kiinteistöalan järjestöjen luoma tutkinto on kehitetty yhteistyössä ympäristöministeriön ja kuluttajaviranomaisten kanssa. Tutkinnon suorittaneet ovat oikeutettuja käyttämään asuntokaupan kuntotarkastaja eli akk-tarkastajan nimikettä. Ensimmäiset 43 pätevyyden saanutta akk-tarkastajaa aloittavat toimintansa heti. Heitä on eri puolilla Suomea.
Vanhan kerrostaloasunnon tarkastus tulee maksamaan muutaman tuhannen markan verran. Omakotitalon tarkastukseen kuluu arviolta 5000-6000 markkaa.
Riippumaton osapuoli
Hinnalla saa asunnon puolueettoman tarkastuksen. AKK-tarkastajat ovat riippumattomia kaupan osapuolista, ja heidän raporttinsa sisältää yhdenmukaista tietoa kohteen kunnosta, korjaustarpeista ja mahdollisista vaurioriskeistä. Tarkastus tehdään kuitenkin silmämääräisesti, eikä rakenteita avata tai näytteitä oteta. Kuntotarkastuksen tekeminen on edellytyksenä ns. rakennusvirhevakuutuksen saamiselle.
Tietoa akk-tarkastajista saa alan järjestöiltä, ja esimerkiksi kiinteistönvälittäjillä tulee olemaan luettelo paikkakunnan tarkastajista.
(MTV3-STT)