Ensi- ja turvakotien liitossa pelätään, että päihteitä käyttävät äidit jäävät heitteille sote-uudistuksessa. Päihdeäitien kuntoutukseen ei ole varattu rahaa ensi vuoden valtionbudjettiin, järjestö kertoo. Asiantuntijan mukaan jo nyt moni äiti pääsee hoitoon vasta kun lapsi on syntynyt, vaikka raskausajan päihteettömyys on vauvan kannalta erittäin tärkeää.
Tapasimme entisen päihteitten käyttäjän, joka uskalsi pyytää apua, hyvin seurauksin. Päivittäin päihteitä käyttänyt "Maria" huomasi olevansa raskaana ja kertoi neuvolakäynnillä käytöstään.
– Itse koen, että en ole käyttänyt päihteitä sen takia, että olisin halunnut olla mitenkään sekaisin, vaan ihan vain sen takia, että olen halunnut, että pystyn olemaan ja elämään ja hengittämään, "Maria" kertoo MTV Uutisille.
– Olisin tarvinnut nuorena apua moniin ongelmiin. En saanut apua, joten aloin ratkaisemaan niitä ongelmia päihteillä.
Koetko siis, että oikeata apua sait vasta kun olit raskaana?
– Kyllä.
Millaista apu oli?
– Ensin pääsin käymään raskaana ollessa avopalveluissa ja myöhemmin pääsin ensikotiin ja ensikodin jälkeen jatkoin vielä avopalveluissa. Yhteensä kuntoutus kesti vuoden tai yli.
– Ensikodissa se oli tukea arjen hallintaan ja tukea päihteettömyyteen. Ylipäätänsä sain rauhallista ympäristöä. Se oli sellaista vanhemmuuden vahvistamista ja vuorovaikutusta vauvan kanssa.
– Sain uskoa siihen, että selviän vanhempana, "Maria" jatkaa.
"Käsittämätöntä"
Järjestö on huolissaan, saavatko tulevat päihteitä käyttävät, raskaaksi tulevat naiset apua.
– On todella iso riski, että näennäisesti pieni, muutamien tuhansien äitien ja vauvojen porukka jää kokonaan jalkoihin tässä muutoksessa ja siihen meillä ei ole varaa, toteaa Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.
– Siirtymävaiheena soteen se kolme miljoonaa tarvitaan valtionbudjettiin. On käsittämätöntä, että Suomella ei olisi varaa satsata 3 miljoonaa päihderiskissä olevien vauvojen kehityksen varmistamiseen sote-muutosmylläkässä. Samanaikaisesti meillä kuitenkin on varaa satojen miljoonien muihin uusiin menoihin. Rahaa tässä ei säästy, sillä pelkästään yhden vauvan huostaanotto päihteiden vuoksi maksaa 18 ikävuoteen asti noin miljoonan.
Mihin se johtaa, jos tätä rahaa ei tule?
– Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että sikiövaurioiden riski merkittävästi kasvaa, kuten myös huostaanottojen riski. Jo nyt 0–3 -vuotiaiden ikäryhmässä huostaanottojen määrä on kasvanut eniten viime vuosina.
"Muutama vuosi sitten 49 prosenttia tuli kuntoutukseen odotusaikana ja nyt se on 38 prosenttia"
Särkelä kertoo, että päihderiippuvuus on entistä yleisempää ja hoitoon pääsee aiempaa myöhemmin.
–Kun ohjautuminen on heikkoa, niin kuntoutukseen päästään erittäin myöhään ja huonossa kunnossa. Vielä muutama vuosi sitten 49 prosenttia tuli kuntoutukseen odotusaikana ja nyt se on 38 prosenttia ja todennäköisesti tänä vuonna luvut voivat näyttää vielä rumemmilta.
Asiantuntija kannustaa äitejä hakemaan apua.
– 85 prosenttia viime vuonna kuntoutuksesta olleista kuntoutuu hyvin ja saa pitää vauvan. Se huolihan liittyy juuri siihen, että "menetän sen vauvan, kun kerron", mutta siinä voi käydä just päinvastoin, että kun hakee apua, niin sitten elämä vauvan kanssa voi turvallisesti jatkua, pääsihteeri toteaa.