Suomesta löytynyt ennätysmäärä myrkkypillereitä, jotka on naamioitu laillisiksi lääkkeiksi – voi tappaa ensimmäisellä käyttökerralla

Poliisi on takavarikoinut tänä vuonna eri puolilta maata ennätysmäärän lääkkeitä, jotka ovat sisältäneet ulkonäöstään ja lääkepakkauksien selosteista poiketen muuntohuume metonitatseenia. Yksikin pilleri voi tappaa käyttäjänsä, varoitti äskettäin Kaakkois-Suomen poliisi.

– Kun ajatellaan, että eurooppalaisten tilastojen mukaan Suomessa ollaan jo tällä hetkellä kärkipäässä varsinkin nuorten ihmisten huumekuolemissa, niin onhan tällaisen aineen leviäminen Suomessa katukauppaan huolestuttavaa, sanoo rikoskomisario Lauri Ristola Kaakkois-Suomen poliisista MTV Uutisille.

Suomessa tulli on tehnyt aineryhmästä muutaman pienen takavarikon, ensimmäisen vuonna 2020. Ensimmäisen huumekuoleman aine aiheutti Suomessa vuonna 2021. 

metonitatseeni_nettigraffa1
Poliisin metonitatseenitakavarikot ovat lisääntyneet huolestuttavasti.

Poliisin haaviin lailliseksi lääkkeeksi naamioitua ainetta jäi ensimmäisen kerran joulukuussa 2022. Viime vuonna ja tänä vuonna takavarikoitujen myrkkylääkkeiden määrä on kasvanut huolestuttavasti. 

Samaan tahtiin ovat lisääntyneet aineen aiheuttamat huumekuolemat.

– Nitatseeniryhmän yhdisteitä, johon metonitatseeni kuuluu, on todettu tähän mennessä 12 kuolemassa Suomessa, kertoo johtava asiantuntija Teemu Gunnar Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Vuonna 2023 ja tänä vuonna 2024 nitatseenikuolemia on ollut enemmän kuin aikaisemmin.

metonitatseeni_nettigraffa2
Valtaosa vaarallisesta metonitatseenista on löytynyt muuksi lääkeaineeksi naamioiduista tableteista.

Metonitatseeni on erittäin vahva synteettinen opioidi, jolla ei ole laillista käyttötarkoitusta. Sen käyttöannokset ovat hyvin pieniä, noin milligramman luokkaa, joten yliannostuksen riski on suuri.

Lahden takana Virossa peräti puolet ja Latviassa kolmasosa kaikista huumekuolemista johtuu tämän ryhmän aineista. 

Lue myös:

    Uusimmat