Belgialaistutkijat yhdistivät tuoreessa tutkimuksessaan erektiohäiriöt varhaiseen kuolemaan. Yhteys havaittiin miehen testosteronitasoista huolimatta.
Erektiohäiriöt on yhdistetty lukuisissa tutkimuksissa sydän- ja verisuonitauteihin, ja potenssiongelmien on myös huomattu voivan ennustaa tulevia sydänongelmia. Leuvenin yliopistollisen sairaalan tutkimus vahvistaa käsitystä erektiovaikeuksien ja terveysongelmien yhteydestä.
Tutkijat havaitsivat, että erektio-ongelmista kärsivillä miehillä on miltei kaksi kertaa suurempi riski kuolla ennenaikaisesti kuin miehillä, joilla ei ollut vastaavia vaikeuksia.
– Koska sekä sydän- ja verisuonisairaudet että matalat testosteronitasot voivat vaikuttaa erektiohäiriöihin, seksuaaliset oireet voivat olla varhainen merkki kohonneista sydänriskeistä ja kuolleisuudesta, tutkimusta johtanut endokrinologi Leen Antonio sanoo tiedotteessa.
Lue myös: Laaja tutkimus: Miehen hedelmättömyys lisää syöpäriskiä – kuin ”kanarianlintu kaivoksessa”
Kolmen oireen yhdistelmä hälyttävin
Tutkijoiden löydökset perustuvat lähes 2000 eurooppalaisen miehen otantaan. 40–79-vuotiaiden miesten hormonitasot mitattiin ja seksuaaliset toimintahäiriöt kartoitettiin kyselyllä tutkimuksen alussa. Tämän jälkeen miehiä seurattiin keskimäärin reilun 12 vuoden ajan.
Tutkimuksen aikana noin 25 prosenttia miehistä, eli vajaa 500 miestä, kuoli. Miehillä, joiden testosteronitasot olivat normaalit mutta jotka kärsivät erektiohäiriöistä, riski kuolla tutkimuksen aikana oli 51 prosenttia suurempi kuin miehillä, joilla ei ollut seksuaalisia toimintahäiriöitä. Myös miehillä, joilla oli alhainen testosteronitaso ja seksuaalisia toimintahäiriötä, oli suurempi riski kuolla tutkimuksen aikana kuin miehillä, joilla näitä ongelmia ei ollut.
Erityisesti kuolema vaani miehiä, jotka kärsivät erektio-ongelmista, heikoista aamuerektioista ja matalasta sukupuolivietistä. Näistä kolmesta oireesta kärsivien miesten riski kuolla tutkimuksen aikana oli lähes 1,8 kertaa suurempi kuin oireettomilla miehillä. Ainoastaan erektiohäiriöistä kärsivillä miehillä riski oli 1,4-kertainen.
Löydökset julkaistiin Journal of the Endocrine Society -tiedelehdessä.
Jatkuvista erektio-ongelmista kannattaa kertoa lääkärille
Terveyskirjasto kertoo artikkelissaan, että ajoittainen erektiovaikeus on tavallista. Kiusallinen ongelma voi olla seurausta psykologisista tekijöistä – kuten stressistä, väsymyksestä ja häpeästä – mutta myös ruumiillisista sairauksista, kuten diabeteksesta, verenpainetaudista sekä verisuonten kalkkeutumisesta. Myös liikalihavuus, tupakointi ja alkoholin runsas käyttö voivat aiheuttaa erektiovaikeuksia.
Jos erektio-ongelmat jatkuvat toistuvasti ja pitkään, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.
– Seksuaalisista oireista kärsivien miesten tulisi pitää mielessä, että ne voivat olla varhainen varoitusmerkki heikkenevästä terveydentilasta ja kohonneesta sydän- ja verisuonisairauksien sekä kuolleisuuden riskistä, Antonio sanoo yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan haastattelussa.
Lue myös: Veltostuiko penis juuri väärällä hetkellä? Urologien viisi vinkkiä vahvempiin erektioihin
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Eurek Alert Science News, CNN, Terveyskirjasto