Belgialaistutkijat huomasivat, että erektio-ongelmat ja heikot aamuerektiot ovat yhteydessä kohonneeseen kuolleisuuteen. Vaivat voivat olla varhaisia vaaranmerkkejä huonosta terveydentilasta.
Heikot aamuerektiot voivat olla oire piilevistä terveysongelmista ja lähivuosina uhkaavasta kuolemasta, vihjaa Age and Ageing -tiedelehdessä ilmestynyt tutkimus.
Havainto perustuu lähes 1800 keski-iän ylittäneen miehen otantaan. Noin 12 vuoden seurannan aikana joka neljäs miehistä menehtyi. Erektio-ongelmat ja heikot aamuerektiot olivat yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen. Ne olivat itsenäisiä, testosteronitasoista riippumattomia vaaranmerkkejä.
Myös aiemmissa tutkimuksissa erektiohäiriöiden on todettu olevan merkittävä terveysriskejä enteilevä tekijä, joka on yhteydessä muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin sekä varhaiseen kuolemaan.
Lue myös: Lääkäri kertoo oireet, jotka kielivät testosteronivajeesta: "Tyypillisin yhdistelmä"
Huono verenkierto altistaa erektiohäiriöille
Erektiohäiriöt voivat johtua elimellisistä syistä, kuten huonosta verenkierrosta. Esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen, sepelvaltimotautiin, diabetekseen sekä korkeaan kolesteroliin voi liittyä erektio-ongelmia.
– Aamuerektioiden häviäminen voi olla merkki siitä, etteivät valtimosi toimi kunnolla, erektiohäiriöihin erikoistunut veteraanilääkäri Geoff Hackett sanoo tutkimuksesta uutisoivalle The Sunille.
Hän varoittaa, että aamuerektioiden häviäminen kertoo merkittävästä sydän- ja aivoinfarktin riskistä lähivuosina.
Terveelliset elintavat, kuten painonhallinta, savuttomuus, säännöllinen liikunta sekä alkoholin käytön vähentäminen voimistavat erektiota ja pienentävät riskiä sairastua verenkiertoperäisiin sairauksiin.
Lue myös: Puutu ajoissa! Varhaiset varoitusmerkit kertovat uhkaavasta erektiohäiriöstä
Lue myös: Mistä aamuerektio johtuu? 5 mahdollista syytä
Lue myös: Tunnetko yleisimmät erektiohäiriöille altistavat tekijät? Kumppanin reaktiolla ratkaiseva merkitys, kun seksihetki keskeytyy
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Mies, älä vaikene alapäävaivoista! Alla olevalla videolla eturauhassyöpään viisikymppisenä sairastunut Marko kertoo, miten hänen tautinsa löydettiin.
1:43
Lähteet: Age and Ageing, The Sun, Terveyskirjasto, Science Daily