Tampereen Tammer-turnauksessa on vuodesta 1977 lähtien nähty koko joukko ottelijoita, jotka ovat nousseet myöhemmin maailmanmaineeseen. Kenties se kaikkein tunnetuin iskijä, Mike Tyson otteli Pyynikin palloiluhallissa tasan 40 vuotta sitten.
Parhaillaan paluuotteluunsa Youtube-tähti Jake Paulia vastaan valmistautuva Tyson, 58, vieraili Tampereella vuonna 1984. Nykyisin kaikkien tuntema supertähti oli tuolloin tuiki tuntematon 18-vuotias nuorukainen.
LUE MYÖS: Mike Tysonista täräytettiin suorat sanat: "Julkeaa"
LUE MYÖS: Mike Tysonin kehään paluusta uutta tietoa – lääkäreiltä tiukka varoitus nyrkkeilylegendan leiriin
Tyson oli toki ehtinyt otella amatöörinä kohtuullisen menestyksekkäästi, mutta Tampereelle saapuessaan hän oli yksi muiden joukossa Yhdysvaltojen joukkueessa, sanoo turnauksen järjestävän Tampereen Voimailuseuran (TVS) pitkäaikainen puheenjohtaja Aarno Laukkanen.
– Ei kukaan tiennyt hänestä mitään siinä vaiheessa.
Laukkasella on Tysonin vierailusta vain positiivista sanottavaa. Hän kuvailee iskijän olleen "nuori, urheilullinen ja innokas kaveri".
– Kai siinä jotain tuli juteltua, mutta ei häntä mitenkään erityisesti kohdeltu. Ei siinä osattu kuvitellla, että hänestä tulisi tuollainen tähti. Hän oli reilu urheilija. Kaikella tavalla hyväkäytöksinen, Laukkanen muistelee MTV Urheilulle.
"Kehän kuningas"
Tysonin astuessa kehään alkoi tapahtua.
Tyson ei tiettävästi uransa aikana koskaan kohdannut suomalaista nyrkkeilijää, mutta Tampereella se oli lähellä. Iron Mike -lempinimellä (Rauta-Mike) myöhemmin tunnetun Tysonin oli määrä kohdata turnauksen ensimmäisellä kierroksella forssalainen Pekka Viippo, mutta tämä joutui luovuttamaan sairastumisen vuoksi.
Toisella kierroksella Tyson iski niukan pistevoiton unkarilaisesta Istvan Szikorasta. Loppuottelussa vastaan asettui ruotsalainen Håkan Brock, jonka Tyson kukisti tuomariäänin 5–0.
LUE MYÖS: 57-vuotias Mike Tyson hätkähdyttävässä tikissä: "Kyllä, otin paidan pois"
Tysonin esitykset kehässä olivat kaikille suuri yllätys, Laukkanen sanoo.
– Hän oli vahva. Vaikutti siltä, että kun ottelu alkoi, hän näytti kehän paikan, että kuka oli kehän kuningas siinä kohtaa. Ei hänestä kukaan etukäteen uskonut mitään. Kun oli ensimmäinen puoli minuuttia–minuutti kulunut, siinä se näkyi, että hyvin tehokkaasti hän iski, Laukkanen kuvailee, mutta toteaa, ettei miehen tulevaa tähtiasemaa osattu ennustaa.
– Ei siinä kohtaa sellaisia ajateltu edes. Katsottiin vain, että ohhoh, nuori poika esiintyi vahvasti, että onpa hän henkisesti ja fyysisesti vahva.
Entinen olympianyrkkeilijä, TVS:n tuomarivastaava Pekka Ruokola muistelee hänkin Tysonin olleen jo tuolloin "vahvarakenteinen ja hyvin kovalyöntisen oloinen". Yksi asia pisti silmään.
– Muistelen, että Tyson oli lyhyt raskaaseensarjaan ja muistan, että Brock oli reilusti kookkaampi.
Myös nyrkkeilyvalmentaja Risto Meronen kiinnitti huomiota Tysonin ja Brockin kokoeroon.
178-senttinen Tyson halusi väenvängällä otella Tampereella yli 91-kiloisten raskaassasarjassa ja nosti rutkasti painoaan päästäkseen yli 91 kilon rajan. Ruotsalainen Brock puolestaan oli 203-senttisenä valmiiksi sarjan vaatimissa mitoissa.
– Mieleen jäi lähinnä se, että hän (Tyson) oli pienikokoinen. Ihmettelin, miten se voi olla noin pieni Brockiin verrattuna. Brock oli sellainen hoikka, pitkä, riski. Tämä oli melkein napaan sitä, Meronen sanoo ja toteaa pitäneensä Tysonia liian pienenä raskaaseensarjaan.
– Se oikein halusi siihen raskaaseensarjaan. Se joutui ottamaan vielä nestettä punnituksessa, että pääsi alemman raskaansarjan rajan yli.
Meronenkaan ei kiinnittänyt Tysoniin sen suuremmin huomiota, koska tämä ei vielä ollut tähtiluokassa. Merosen mukaan Tyson ei tuolloin ollut "ollenkaan taidokas nyrkkeilijä", mutta erottui muilla avuilla.
– Tietysti, kun se alkoi nyrkkeilemään, kyllä se sähinä ja se luonne erottui, Meronen sanoo.
– Kun se otteli Brockia vastaan, se löi ohi paljon. Se oli vähän sellaista hosumista vielä. Jos nyt sanoisi jyrkästi, sellaista juniorinyrkkeilijän yliyrittämistä jonkun verran siinä matsissa.
Esitteli hampaitaan
TVS:n päävalmentajana tuolloin toiminut Oleg Kornevits muistaa hauskan tapaamisen Tysonin kanssa Tampereen keskustassa.
Päivää ennen Tammer-turnauksen alkamista Tyson oli lähtenyt kaupungille, ja Kornevits kohtasi hänet Tampereen rautatieaseman lähettyvillä olleessa kaupassa. Tyson ei Kornevitsin mukaan ollut ostamassa mitään, vain katselemassa valikoimia.
Kuultuaan vielä tuntemattoman miehen puhuvan englantia Kornevits tiedusteli Tysonilta, oliko tämä osallistumassa nyrkkeilyturnaukseen Yhdysvaltojen joukkueessa, ja myönteisen vastauksen saatuaan kertoi olevansa valmentaja.
Kaksikko poistui kaupasta yhtä matkaa ja juttu jatkui nyrkkeilyyn liittyen Tampereen keskustassa.
– Sitten hän katsoi mun hampaita. Mulla oli edessä hampaissa kaksi kultaista kruunua silloin. Hän sanoi, että se oli kova juttu, että näkee, että olet rikas, Kornevits nauraa.
– Sanoin, että Suomessa se ei ole mitenkään muodikasta ja että aion poistaa ne ja vaihtaa ne valkoisiksi hampaiksi.
Kornevitsin yllätykseksi Tyson avasi oman suunsa ja esitteli hampaitaan.
– Hän sanoi, että "katso mulla on täällä". Siellä oli kultaisia kruunuja.
Kaksikon tiet erkanivat tovin kävelyn jälkeen. Turnauksen alettua miehet moikkasivat kohdatessaan, mutta sen enempää he eivät enää jutelleet.
– Hän oli helposti lähestyttävä tavallinen ihminen.
Kun Tyson alkoi niittää mainetta ammattilaiskehässä, nousi tapaaminen Tampereella Kornevitsin mieleen.
– Muistin sen kun hänestä tuli kuuluisa. Kerroin tutuille, että tunnen hänet, Kornevits naurahtaa.
"Nyrkkeilyn pitäisi olla urheilua"
Ottelut Tampereella jäivät Tysonin viimeisiksi amatöörinä. Pari vuotta myöhemmin, marraskuussa 1986 Tyson valloitti ensimmäisen raskaansarjan maailmanmestaruutensa tyrmäämällä Trevor Berbickin WBC-liiton mestaruusottelussa.
Samalla Tysonista tuli historian nuorin raskaansarjan maailmanmestari 20 vuoden ja 4 kuukauden ikäisenä. Saavutus ei Tysonille itselleen ilmeisesti tullut yllätyksenä. Hän ennusti tulevaisuutensa Tampereella tehdyssä Aamulehden haastattelussa.
– Aion olla historian nuorin raskaansarjan maailmanmestari, Tyson sanoi Aamulehden jutussa.
Jutussa Tysonia kuvailtiin tavalla, joka kuulostaa tutulta miehen myöhempää uraa seuranneille.
– Varsi on silkkaa lihasta. Reidetkin kuin painonnostajalla, Aamulehdessä kuvailtiin.
– Koukut tulevat voimalla, mutta ennen kaikkea nopeasti kuin konekivääristä.
Tysonin ura oli pitkään huimaa nousukiitoa. Hän nousi raskaansarjan kiistattomaksi maailmanmestariksi vuonna 1987 ja piti titteleitä hallussaan vuoteen 1990 saakka. Hän iski ammattilaisena kaikkiaan 50 voittoa, joista 44 tyrmäyksellä. Tappioita kertyi kuusi, viisi tyrmäyksellä.
Surullisenkuuluisin tappioista on hylkäys Evander Holyfieldia vastaan kesäkuussa 1997 Tysonin purtua palan irti Holyfieldin korvasta.
Tysonin uraa varjostivat monet kohut ja hän muun muassa istui kahdesti vankilassa raiskauksesta ja pahoinpitelystä.
Marraskuussa Tyson tekee paluun nyrkkeilykehään, kun hän kohtaa 58-vuotiaana sometähti Jake Paulin rahakkaassa ja varsin paljon näytösottelun piirteitä sisältävässä kohtaamisessa.
LUE MYÖS: Mike Tysonilta kyseenalainen tempaus: "Nämä korvat maistuvat"
LUE MYÖS: Mike Tysonin ja Jake Paulin nyrkkeilyottelusta hämmästyttävä tieto – lajiennätys uusiksi
Pitkän linjan nyrkkeilymies Risto Meronen ei Tysonin paluusta innostu, vaan pitää koko ottelua täysin turhana "kaikella tavalla".
– Nyrkkeilyn pitäisi olla urheilua. Ensin urheilu ja nyrkkeily ja sitten vasta bisnes, Meronen sanoo.
– Mun arvot ovat ihan erilaisia, ihan kokonaan erilaisia. Mutta kai se on tätä päivää.
Tämän vuoden Tammer-turnaus otellaan Pyynikin Palloiluhallissa Tampereella 11.–13. lokakuuta.