Tukholmassa metrolaiturilla häiriköinyt mies kuoli saamiinsa vammoihin kiinnioton jälkeen sairaalassa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä ruotsalaislehti Aftonbladet.
Ruotsalaismedioiden mukaan poliisi sai ilmoituksen viime yönä noin kello 1.30 Tukholmassa Rådmansgatanin metrolaiturilla häiriköineestä, keski-ikäisestä miehestä.
Expressenin saamien tietojen mukaan mies oli ollut aggressiivinen muita ihmisiä kohtaan Sveavägenillä ennen kuin hän alkoi riehua metroasemalla.
– Mies oli juoksennellut ympäriinsä, töninyt ja pahoinpidellyt ihmisiä asemalaiturilla. Tämän jälkeen vartijat hälytettiin paikalle. Kun he yrittivät estää lisävahinkojen syntymisen, syntyi sekamelska, poliisin tiedottaja Towe Hägg kommentoi Expressenille.
Mies kuoli saamiinsa vammoihin
Mies menetti väliintulossa tajuntansa ja hänelle annettiin ensiapua ennen kuin hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Aftonbladetin mukaan mies loukkaantui väliintulossa vakavasti.
Poliisi vahvisti sunnuntaiaamuna ruotsalaismedioille, että mies kuoli saamiinsa vammoihin.
– Lähiomaisille on ilmoitettu asiasta, Tukholman poliisista vahvistetaan Expressenille.
Miestä epäillään Expressenin mukaan useista rikoksista, mukaan lukien pahoinpitelystä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.
Oliko miehen kuolema vartijoiden syy?
Aftonbladetin tietojen mukaan poliisi on ottanut kiinni kaksi vartijaa kuoleman tuottamuksesta epäiltyinä.
Expressen puolestaan kertoo silminnäkijöiden kommentteihin viitaten, että vartijat olivat ottaneet miehestä kuristusotteen.
Yöllä hälytyksen vastaanottanut vartiointiyhtiö CSG:n mukaan vartijat eivät tehneet väliintulon yhteydessä mitään väärää.
– Tutkimme tapahtunutta aivan kuten poliisikin tekee. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että epäilisimme heitä mistään, yhtiön toimitusjohtaja Pelle Johansson kommentoi Aftonbladetille.
– Tämähetkisten tietojen perusteella miehen sydämenpysähdys liittyi hänen huumeriippuvuuteensa, ei hapenpuutteeseen Johansson selventää Expressenille.
Poliisi kuulustelee silminnäkijöitä ja tarkastelee valvontakameroiden nauhoja selvittääkseen, mitä tapahtui. Expressenin mukaan poliisi ei tässä vaiheessa tutkintaa halua kommentoida tapahtunutta tarkemmin.