Kouluihin lisää kuria ja valta opettajille! Näin kuulee monesti toivottavan, mutta lähes 1500 taaperon, lapsen ja nuoren kanssa töitä tehnyt erityisluokanopettaja on täysin eri linjoilla. Hänen mielestään kurilla ei kasvateta ketään ja koulun tulisi ensisijaisesti antaa lapselle eväät kykenevään aikuisuuteen.
Mikkeliläinen erityisluokanopettaja Anu Kokkonen on vastikään laatinut havainnoistaan oppaan yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa ja sillä on huomiota herättävä nimi: Vi**u, sä oot lehmä – Tuntuuko tutulta?
Nimi syntyi kohtaamisesta agressiivisen oppilaan kanssa ja siihen liittyvä tarina avaa kasvatusideologiaa, jota Kokkonen itse haluaisi Suomen kouluihin.
"Olisin voinut provosoitua"
15 vuotta sitten Kokkosen luokkaan marssi uhmakas nuorukainen ja sanoi: Voi vittu sä oot lehmä!
– Olisin voinut loukkaantua, provosoitua ja sanoa, että tänne ei tulla kiroilemaan, jolloin olisin osaltani edesauttanut, että tämä poika poistuu koulusta vihassa ja kiukkuisena, Kokkonen kertoo.
Sen sijaan Kokkonen toisti täysin rauhallisesti saman solvauksen ääneen: "Voi vittu sä oot lehmä". Poika jatkoi sanomalla "ai saatanan saatana".
– Peilasin häntä vastaamalla "ai saatanan saatana", johon hän vastasi, "mua sattuu".
Kokkoselle valkeni, että oli tapahtunut jotain, minkä vuoksi nuori tuli kiroillen luokkaan. Kävi ilmi, että poika oli lyönyt jalkansa.
– Kysyin, haluaako hän kylmäpussin ja aloitin, että: "Riku hei.." johon hän vastasi "joo joo, mä tiedän, että sä et tykkää kiroilusta" ja lisäsi, "anteeksi, se lipsahti, kun muhun sattui".
Keskustelu eteni uudella sävyllä ja poika totesi, että "joo, mä tiedän, pyydän ensi kerralla aikaisemmin apua".
Vain turvallinen mieli voi oppia
Kokkosen mukaan tilannekuvaus paljastaa, kuinka kohtaamalla nuoren pahan olon ja auttamalla ratkaisemaan tilanteen, siitä päästään yli.
Ja tilanteen yli todella kannattaa päästä.
– Vain turvallinen mieli pystyy oppimaan. Jos me olemme väsyneitä, uupuneita, peloissaan tai meillä on kipuja, mieli on täyttynyt aivan muista asioista. Silloin on ihan turha paukuttaa sinne matikkaa tai ussaa tai äikkää, Kokkonen jatkaa.
Mutta miten käy Pisa-tuloksille ja oppimistuloksille ylipäänsä, jos luokassa jäädään ratkomaan toisten huonoa oloa?
Kokkosen mielestä jokaisen opettajan olisi hyvä tutkia myös oma asenteensa ja työtapansa ja pohtia ovatko ne tätä päivää; edistyykö yksilön kykeneväisyys ja hyvinvointi niillä menetelmillä kouluissa?
– Kuuluuko meidän opettajien perustyöhön se, että tällä viikolla selviämme tietyistä opinnoista vai onko meidän perustyöstä se, että me huolehdimme, että lapset ja nuoret saisivat optimaaliset työvälineet aikuisuuteen?
– Entä, jos tavoitteena olisi osaava ja kykenevä aikuisuus? Mietimmekö me jotain oppiainetta vai ihmisen elämää?
Mutta eikö ole väärin muita luokan oppilaita kohtaan, jos opetussuunnitelman mukainen opetus keskeytyy yhden lapsen oireilun vuoksi?
– Olen eri mieltä tuossa. Ongelmanratkaisutaitoja ja prosessointia tarvitsevat ihan kaikki. Ryhmässä on voima ja mahdollisuus. Ryhmässä voidaan yhdessä miettiä ratkaisua ja oppia samalla itse.
– Jos lapsella on vaikka uniongelmia, kysytään, mikä siihen auttaisi. Lapsi prosessoi ja muut miettivät myös ratkaisua. He itse tuottavat niitä keinoja, joita pystyvät kokeilemaan.
– Tämä ei ole ydinfysiikka. Emmekö me muka aikuisena tarvitse taitoja toimia ja ratkoa ongelmia ryhmässä?
Lapsi voi kantaa huolta perheen ongelmista
Kokkosen havaintojen mukaan Suomessa lasten ja nuorten hyvinvointi on kahtiajakautunutta.
– Meillä on niitä lapsia ja nuoria, joiden voimavarat ovat täysin käytössä kasvuun ja oppimiseen. He ovat perusturvallisen lähtökohdan kulkijoita.
– Sitten on se toinen ryhmä, jolla voi olla taakkanaan monia kuormittavia asioita. Psyykkistä huonovointisuutta ja henkistä kuormitusta.
Lapsi tai nuori voi kantaa huolta perheen hyvinvoinnista, taloudellisesta tilanteesta, vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmista.
– Meidän yhteiskunnallinen tila on aika kova ja raadollinen. Aikuisilla on kiire, osalla on paljon työtä ja toisilla on työttömyyttä. Lisäksi yhteiskunnassamme on päihdeongelmia.
Kokkosen kirjan pääajatuksia on se, että kouluissa ymmärrettäisiin inhimillisyys. Jokainen meistä kuormittuu tietyistä asioista.
– Tarkoitukseni on antaa opettajille koulupäiviin niitä keinoja, joilla auttaa lasta purkamaan pahaa oloa ja aggressioita ja vahvistamaan lapsen hyvinvointia.
Se tuottaa usein tulosta. Kokkonen kertoo, että hänelle 15 vuotta sitten haistatellut nuorukainen on nyt kolmen pienen tyttären onnellinen ja osallistuva isä.