Nyt puhuvat väkivaltaiseksi häiriköksi leimatun lapsen vanhemmat: "Meidän on pakko puolustaa häntä"

Kun koulut avaavat syksyllä ovensa, käynnistyy vuotuinen keskustelu koulukiusaamisesta ja kouluissa tapahtuvasta väkivallasta. Kuulemme tässä haastattelussa niitä, joiden näkemystä ei ole asiaan aiemmin kysytty. Vanhempien, joiden lapsi on se, joka käyttäytyy väkivaltaisesti. 

MTV Uutiset ei kerro haastatellun perheen nimiä tai asuinpaikkaa lapsen yksityisyydensuojan ja asian arkaluontoisuuden takia. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. Vanhemmat toimittivat lasta koskevia Wilma-viestejä kertomuksensa tueksi.

Fiksu, huumorintajuinen, empaattinen, oikeudenmukainen. Näillä sanoilla vanhemmat itse kuvailevat poikaansa. 

Vanhemmat kertovat, että poika oli jo aivan pienenä harvinaisen vilkas, rohkea ja iloinen. Ongelmat alkoivat, kun lapsen piti alkaa sopeutua uusiin olosuhteisiin kodin ulkopuolella.

Esikoulussa tapahtuivat ensimmäiset väkivaltaiset välikohtaukset. Päivähoidossa perheestä tehtiin ensimmäinen lastensuojeluilmoitus. 

– Tappeleminen alkoi mielestäni siitä, kun hän olisi tarvinnut tukea aikuisilta. Kun hän ei sitä saanut, hän turvautui nyrkkeihin. Siellä hän oppi, että jos ei kukaan auta, pitää itse hyökätä ja siitä on vaikea oppia pois, pojan äiti kertoo MTV Uutisille.  

Nyt poika on 11-vuotias. Lastensuojeluilmoituksia on tehty seitsemän tai kahdeksan. Vanhemmat eivät muista tarkkaan.  

Poika on leimattu häiriköksi. Aina, kun jotain tapahtuu, hän on automaattisesti ensimmäisten epäiltyjen joukossa.

"Vapaan kasvatuksen tulos"

Perhe ei sovi stereotypioihin, joita vastaavassa tilanteessa olevista perheistä joskus heitellään. Vanhemmat ovat edelleen yhdessä, he ovat työssäkäyviä, eivätkä käytä huumeita.

Vaikka jokaisen perheen tilanne on erilainen, lapsen huonosta käytöksestä syytetään usein vanhempia: Nössöt, juopot, tyhmät, välinpitämättömät vanhemmat. Lapsi on niin sanotun vapaan kasvatuksen tulos.

– Ihmiset vääntävät todella monimutkaisen ja vaikean aiheen niin helpoksi kuin mahdollista. Yhdellä fraasilla saa koko asian kuitattua, pojan isä sanoo. 

Vanhemmat kertovat seuranneensa nykyistä keskusteluilmapiiriä huolestuneina ja surullisina. Asioita kommentoidaan kärkkäästi ja näkökannat ovat mustavalkoisia. Keskustelupalstoilla ongelmaisen lapsen vanhempia kehotetaan tarttumaan remmiin. 

– Keskustellaan kuin puhuttaisiin nelikymppisestä vankilassa istuvasta miehestä. Unohdetaan, että kyse on lapsesta, äiti kuvailee.

Vanhemmat toivoisivat ihmisiltä empatiaa ja vähemmän tunnepohjaista huutelua. He huomauttavat, että kyse on monimutkaisesta yhteiskunnallisesta kysymyksestä, eikä pikaratkaisua ole olemassa. 

Vanhemmat sanovat olevansa kiitollisia siitä, että juuri he ovat tämän lapsen vanhemmat. 

– Jos me ajattelisimme, että remmillä tämä lapsi saadaan kuriin, minä voin sen sanoa, että hänestä ei tulisi kovin tasapainoista aikuista, isä sanoo.  

Lue myös: Näin suomalaiset kommentoivat espoolaiskoulun päätöstä kieltää kaverikuvat – "Ulkopuolelle jääminen on kauhein kokemukseni"

– Lapsi tarvitsee rajat, mutta me emme käytä väkivaltaa lapsiimme. Ajatellaan, että lapsella on vapaa kasvatus, jos ei anneta remmiä tai huudeta koko ajan, äiti sanoo. 

Hän huomauttaa, ettei kukaan voi tietää toisten perheiden arkea ja vaikeuksia. 

– Me olemme tehneet parhaamme. Me olemme tehneet 11 vuotta ihan pirun kovaa työtä. Aika harva vanhempi kasvattaa lapsiaan yhtä paljon kuin me olemme kasvattaneet meidän lapsiamme, hän sanoo.

Väkivaltaa koulussa

Vanhemmat myöntävät, että lapsella on haasteita kaikkialla, mutta erityisen vaikeaa on koulussa. He kuvailevat, että poika on impulsiivinen ja reagoi voimakkaasti erilaisiin ärsykkeisiin. Keskittyminen on välillä vaikeaa eikä lapsi suuttuessaan kykene aina hillitsemään itseään. 

– Opettajiin ja toisiin oppilaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, tavaroiden hajottamista, kiroilua, uhkailua, hän saattaa uhata vahingoittaa itseään, äiti luettelee.

– Hän tietää tarkalleen, mistä narusta vetää, jos haluaa shokeerata, isä jatkaa. 

Vanhemmat kertovat, etteivät miellä lastaan varsinaisesti kiusaajaksi, koska hänellä ei ole ketään yksittäistä silmätikkua. He uskovat, että lapsi purkaa toiminnallaan pahaa oloaan ja hakee huomiota, mikä vain reaktio kelpaa. 

Lapsi luottaa hyvin hitaasti uusiin aikuisiin. Ja jos hän kokee, että aikuinen kohtelee häntä tai hänen ystäviään epäreilusti, asia pysyy muistissa pitkään. 

– Hänellä on hyvin voimakas oikeuden- ja velvollisuudentunto ystäviä, sääntöjä ja yhteiskuntaa kohtaan. Jos joku kohtelee hänen ystäväänsä väärin, se kostetaan, vanhemmat kuvailevat.  

Kiitettävät arvosanat

Jotkut saattavat olettaa, että häiriköinti on merkki matalasta älykkyysosamäärästä tai huonosta itsetunnosta. Tässä tapauksessa puolet on totta. Vanhemmat kertovat pojan saavan kokeista kiitettäviä arvosanoja. Koulumenestyksestä huolimatta itsetunto on matalalla. 

– Hän kokee olevansa maailman ankein matonen ja ajattelee, että hänen kohtalonsa on joutua vankilaan. Hän ajattelee, ettei hänestä tule mitään, äiti sanoo. 

Vanhemmat kertovat, että koska lapsi saa jatkuvasti huonoa palautetta koulusta, lapsi kokee epäonnistuvansa jatkuvasti. 

– Jos hän saa kokeesta 9, hän muistaa kyllä sanoa, että toinen kaveri sai 10, isä kuvailee. 

Äiti kertoo, että Wilma-viestejä tulisi päivittäin, elleivät he olisi pyytäneet niiden rajoittamista. He ovat pyytäneet opettajia antamaan myös myönteistä palautetta, jos siihen on aihetta. 

– Olemme sanoneet, että jos päivä on samanlainen kuin muutkin eli perushuono, niin ei tarvitse laittaa viestiä. Kyllä me tiedämme, että se on perushuono, äiti kertoo. 

Äiti jatkaa, että koska heidän lapselleen joutuu useasti huomauttelemaan asioista ja antamaan kielteistä palautetta, vanhemmat yrittävät vahvistaa lapsen itsetuntoa kehumalla ja kannustamalla. Lapselle kerrotaan, että hän on hyvä ja arvokas. 

Eihän suinkaan minun lapseni

Moni ajattelee vanhempien ummistavan silmänsä lapsensa teoille tai suhtautuvan välinpitämättömästi väkivaltaa kokeneisiin lapsiin.

– En halua uskoa, että sellaisia ihmisiä on, jotka eivät välitä toisista lapsista. Ei se ole meille okei, jos meidän lapsi vaikka lyö toista. Ne ovat meistä ihan yhtä hirveitä tekoja kuin kaikista muistakin, äiti sanoo. 

Vanhemmat kertovat, että pojan maineen vuoksi hänestä oletetaan pahinta. Kukaan ei ole hänen puolellaan. Pojan äiti huomauttaa, etteivät tilanteet yleensä ole niin suoraviivaisia.

– Ainakin meidän tapauksessamme väkivallan tekoa edeltää aina jokin. Selvitämme tekoa edeltäneen tilanteen perusteellisesti ja se voi vaikuttaa siltä kuin ajattelisimme, että vika on muussa maailmassa eikä meidän lapsessa, äiti sanoo. 

Lapsen isä kuvailee, että he kertovat lapselle myös aina sen, jos tietävät jossakin ikävässä tapauksessa olevan muitakin syypäitä hänen lisäkseen.  

Lue myös: Tuusulan kouluissa kiellettiin kännykät – rehtori ulottaisi kännykkäkiellon myös työelämään

– Jos huomaa, että omaa lasta on kohdeltu epäreilusti, meidän on pakko puolustaa häntä. Maailmassa ei ole toista, joka sen tekee. Siitä tulee ehkä olo, että me puolustelemme häntä, vaikka hän on tehnyt väärin, isä kertoo.

Katumus, häpeä ja anteeksipyyntö

Vanhemmat vakuuttavat, että kaikki tilanteet keskustellaan lapsen kanssa läpi ja kun aihetta on, poika käy kaverin ovella pyytämässä anteeksi käytöstään. Lapsi ei suhtaudu omiin tekemisiinsä kevyesti. 

Toisinaan koko perhe itkee. 

– Kun tilanne on ohi häntä selvästi kaduttaa ja hävettää. Kyllä hän itse tietää, jos on tyhmästä syystä tehnyt jotain, isä sanoo. 

– Ei hän haluaisi jotain hyvää kaveriaan vaikkapa potkaista. Jos näin siinä hetkessä käy, niin onhan se ihan hirveää. Siksi hän hokee, että minä olen tyhmä enkä osaa mitään, äiti sanoo. 

Vanhemmat kuvailevat, että poika on älykäs, eläinrakas ja välittää perheestään ja ystävistään. Äiti kertoo, että koululta tulevista viesteistä muodostuu kuva kuin toisesta ihmisestä. 

– Jos koulun ja ympäristön viestiä kuuntelisi, kärjistetty kuvaus minun lapsestani on: väkivaltainen, murhanhimoinen, arvaamaton kiusaaja, joka jahtaa toisia sadistisesti eikä piittaa mistään. Minä näen lapsen, joka on älykäs, nokkela ja urheilullinen. Kuka on tämä lapsi, joka on ollut koulussa tänään? äiti kysyy. 

Onneksi meillä on useampi lapsi

Vanhemmat kertovat, että pojalla on kaksi neuropsykiatrista diagnoosia. Hänen aivojensa rakenteessa tai toiminnassa on poikkeama. Lapsilla tämä voi ilmetä esimerkiksi ylivilkkautena, ongelmina tunteiden säätelyssä tai vuorovaikutuksessa toisten kanssa. 

Diagnoosit olivat tietyllä tapaa helpotus. Ennen niitä perheellä ei ollut minkäänlaisia tukitoimia. Diagnoosien jälkeen vanhemmat kertovat käyneensä valmennuksissa ja opiskelleensa, miten tukea lastaan. Myös ADHD-lääkityksestä on ollut apua, mutta impulssien hallinnassa riittää vielä opeteltavaa.  

Lue myös: Yksinäisiä pikkulapsia on jokaisessa päiväkodissa – "Yksi pieni tyttö kertoi, että siitä tulee pipi ja se satuttaa"

– Neuropsykiatriset haasteet eivät katso statusta. Kenelläpä on valmiiksi sellaiset taidot, joita tällaiseen tilanteeseen vaaditaan. Meillä on kaksi muuta lasta, joilla ei ole diagnooseja. Heitä voi hyvinkin verrata vastaaviin ikäisiinsä, isä kertoo. 

– Olemme joskus puhuneet, että olisipa hirveää jos meillä olisi vain tämä yksi lapsi. Ajattelisimme koko ajan, että me saimme tämän aikaan, äiti sanoo.

Unelmat tulevasta ja paremmasta 

Koululta vanhemmat toivoisivat parempaa tiedostamista erityislapsen tarpeista. He toivoisivat, että koululla olisi enemmän resursseja ja opettajat malttaisivat pysähtyä tilanteissa kuuntelemaan lasta. Lapset eivät ole aikuisia, eikä heiltä voi odottaa samanlaista impulssien hallintaa kuin aikuisilta. 

– Ei pitäisi piiloutua rahan taakse. Kaikkea ei voi perustella resurssien puuttumisella. Pitäisi sietää erilaisuutta, äiti sanoo. 

Vanhemmat eivät halua maalailla kauhukuvia lapsen tulevaisuudesta, mutta haaveet ovat selvät. 

– Oppisi pikkuhiljaa kontrolloimaan omia impulssejaan. Hän huomaisi pian, miten moneen asiaan pystyy ja miten hyvä hän itseasiassa on. Se kantaisi pitkälle, isä sanoo.