Erityisopettaja Mikko ”Fat Mike” Heikkilä, 39, kertoo rehellisesti koulunsa arjesta miesopettajan silmin opettajien blogissa. Kirjoitus on saanut runsaasti myönteistä huomiota ja sitä on jaettu sosiaalisessa mediassa ympäri Suomen. Heikkilä toimii erityisopettajana Kaarisillan yhtenäiskoulussa Porissa.
Video: Opettajien työmäärä paisunut
– Vähän itseäni hämmentää, että miksi sitä on jaettu, Heikkilä nauraa ja jatkaa, että eihän kirjoitus ole mikään erityinen kaunokirjallinen hengentuote.
– Halusin kuitenkin tuoda esille sitä, että sen yksittäisen oppilaan kiukun takana on aina jotakin hyvääkin, hän kertoo MTV Uutisille puhelimessa.
Heikkilä kirjoittaa blogissaan näin: Opettajan työssäni olen useammin “v***n läski” tai “natsi” kuin vaikkapa kiva. En liioittele, jos kerron tämän olevan osa jokaviikkoista kohtaamista oppilaiden kanssa. Kun edellä mainituista asioista kertoo toiselle aikuiselle, on vastassa usein järkytys. “Miten voit sallia tuollaisen kielenkäytön?” “Miten nuoriso voikin olla noin pilalla?” Ja joskus, mutta harvoin joku esittää kysymyksen: “Miten sä jaksat kuunnella tuollaista?”
Taustalla ymmärrystä
Kaikessa suoruudessaan Heikkilän kirjoituksessa on paljon ymmärrystä ja lämpöä – jopa huumoriakin. Usein on syytä pohtia yksittäisten töksäytysten syitä vähän syvällisemmin.
Heikkilä kirjoittaa blogissaan: ”Mä en salli sitä, mutta mä yritän ymmärtää. Kun nuorella menee hermot, usein läikkyy yli. Koulussa opettaja on mahdollisesti se turvallinen aikuinen, jolle voi pahan olonsa purkaa verbaalisesti välillä todella rajuja ilmaisuja käyttäen. En ota sitä henkilökohtaisesti, kun nuori sanoo mua läskiksi. Sitä paitsi, tuossa ilmaisussa on aavistus todenperäisyyttä. Mulla keskivartalotreeni on tuottanut tynnyrin, ei sixpackia.”
Aina ei ole aikaa
Heikkilä muistuttaa, että oppilaan syvälliseen kuuntelemiseen ei aina ole aikaa, sillä koulumaailma on hänen 15 vuoden opettajakokemuksensa aikana muuttunut entistä hektisemmäksi. On eri asia opettaa vain kymmentä oppilasta erityisluokassa kuin vaikkapa 25 oppilasta aineenopettajana. Erityisopettajalla on toisinaan enemmän aikaa pysähtyä.
Heikkilä kirjoittaa blogissaan: ”Useinkaan mun kohtaamien verbaalisen hyökkäysten taustalla ei ole tarkoitus satuttaa ja loukata minua. Taustalla on vaikkapa huonosti nukuttu yö, joka on vietetty valvoen pelimaailmassa, päihdemaailmassa tai vaikkapa ihan omassa sängyssä itkien, kun pelottaa kuunnella kotona olevien aikuisten päihdehuuruista riitelyä odottaen mahdollista turvakotiin lähtöä. Yö voi kulua valvoen, kun pelonsekaisin tuntein odottaa äitiä kotiin tietäen, että äiti on päihtyneenä lähtenyt liikkeelle.”
7.-9.-luokan oppilaiden erityisopettaja Heikkilä katsoo, että hänen luokassaan oppilas saa välillä päästellä höyryjä pihalle.
– Kyllä he sitä kaipaa. Aika vaikea heitä on istuttaa siihen muottiin, että nyt sä teet siinä tehtäviä. Jos asiat on muualla vähän solmussa, näkyy se täällä koulun arjessa.
Heikkijä kirjoittaa blogissaan: ”Mä en hyväksy huonoa käytöstä. Sillä pitää olla seurauksia. Mä kuitenkin pyrin aktiivisesti ymmärtämään syitä käytöksen takana. Mun tavoitteena ei ole olla opettaja, joka ei koskaan suutu ja osaa aina suhtautua rauhallisesti edellä mainittuihin tilanteisiin. Mä en henkilökohtaisesti usko siihen, että aikuinen ei koskaan suuttuisi."
Toiset avoimempia kuin toiset
Jotkut nuoret kertovat Heikkilän mukaan suoraan ongelmistaan hänelle, toiset eivät koskaan. Heikkilä ei osaa arvioida, ovatko emotionaaliset ongelmat oppilaiden käytöksessä vuosien varrella lisääntyneet, mutta ainakaan ne eivät ole vähentyneet. Heikkilä kertoo toimivansa oppilailleen kasvattajana, ei vain opettajana.
Hän myöntää turhautuvansa monesti kasvatustyöhön, joka ei aina tunnu löytävän perille kohteeseen.
– Jos joku sanoisi, että se ei turhauta, niin se olisi jo melkoinen ihme, Heikkilä naurahtaa.
Mikä sitten auttaa erityisopettajaa jaksamaan?
– Tietyt kohtaamiset. Tänään mua kävi moikkaamassa entinen opiskelijani, joka on jo ammattikoulussa. Siinä puolin ja toisin heiteltiin herjaa ja se oli tosi mukavaa. Sanotaan, että meillä on kuitenkin kipinät sinkoilleet kyseisen oppilaan kanssa aika rajustikin aikoinaan. Oli mukava kuulla, että hänellä menee hyvin, Heikkilä sanoo.
Kohtaamisissa on piilee sen ydin
Heikkilä kirjoittaa blogissaan: ”Se, mikä mua auttaa jaksamaan, on tilanteet, joissa pääsen toteamaan kasvua. Esimerkiksi nuoren esittämä anteeksipyyntö menee tunteisiin, vahvasti. Silloin tietää, että mä ja perhe ja muut nuoren ympärillä olevat aikuiset, me, ollaan onnistuttu herättämään jotain nuoressa.”
Heikkilä ylistää muilta opettajilta saamaansa tukea arjessa. Sekin auttaa erityisopettajaa jaksamaan.
– Meillä on todella hyvä työntekijäporukka. Vertaistuki muilta työkavereita on todella tarpeellista ja iso juttu. Se jeesaa kaikkia opettajia, mutta erityisesti kyllä mua. Aina täytyy muistaa, että tämä on työtä, joka pitää myös osata jättää sinne koulun seinien sisäpuolelle.
Ole rehellinen – aina
Vanhemmille Heikkilän viesti on yksikertainen: Kannattaa olla rehellinen.
– Jos huomaa, ettei pärjää tai jaksa, niin silloin kannattaa pyytää apua. Minä ajattelen, että se on normaalia. Koulu esimerkiksi on se paikka, mihin sen huolen voi ilmaista. Me voidaan sitten yhdessä katsoa, että mitä ja mistä sitä apua voisi saada.
Heikkilä päättää bloginsa: ”Nuoret on nuoria. Ihania, ilkeitä, välinpitämättömiä, välittäviä, loistavia, nuhruisia, räjähtäviä, vätyksiä, väsyneitä, pirteitä, iloisia, vihaisia, petettyjä, luotettavia, jätettyjä ja rakastettuja.
Nuoret ovat ihmisiä. Niin olet sinäkin.”
Lue koko Mikko Heikkilän kirjoitus täältä.