Esapekka Lappi sai kuulla tallikaverinsa Craig Breenin kuolemasta torstai-iltapäivänä.
Kroatiasta kantautui torstaina rallimaailmaa järkyttänyt uutinen. Ensi viikolla järjestettävään Kroatian MM-osakilpailuun valmistautunut Breen ajoi ulos testissään ja sai surmansa.
LUE MYÖS: WRC-tähti Craig Breen on kuollut 33-vuotiaana
Huhut traagisesta onnettomuudesta lähtivät nopeasti leviämään. Onnettomuus tapahtui kello 12.40 paikallista aikaa, ja Hyundai vahvisti suru-uutisen kaksi ja puoli tuntia myöhemmin.
– Ensimmäisenä en uskonut sitä, mutta eihän siinä auta vastaankaan väittää. Vieläkin olen vähän sokissa koko aiheesta - jalat ja kädet tärisevät, vaikka siitä on jo toista tuntia, kun kuulin asiasta, Hyundain suomalaiskuljettaja Lappi sanoi MTV Urheilulle.
Lappi oli suorittanut oman testinsä pari päivää sitten Kroatiassa. Torstaina hän oli kotonaan perheensä kanssa, kun tieto tallikaverin traagisesti onnettomuudesta saavutti hänet.
LUE MYÖS: Teemu Suninen järkyttyi Craig Breenin traagisesta kuolemasta – "Iso menetys koko rallimaailmalle"
Rallin MM-sarjan pääluokassa on nähty rajujakin ulosajoja viime vuosina, mutta pahimmalta oli tähän saakka vältytty. Ralliautojen turvallisuuteen on satsattu, mutta niistä löytyy edelleen heikkoja kohtia.
– Ainahan sitä tiedostaa, että vaara on läsnä. Mutta se meinaa vähän unohtua. Nyt se muistutus tuli tosi läheltä, että vaaran ja kuoleman mahdollisuus ovat lähellä, Lappi totesi.
Lappi ja Breen ehtivät ajaa tallikavereina vain yhdessä MM-rallissa, helmikuussa ajetussa Ruotsin MM-rallissa. Lapilla ja irlantilaiskuljettajalla oli yhteistä historiaa vieläkin pidemmältä ajalta.
Pieksämäkeläisellä ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa Breenistä.
– Meillä oli tietyllä tavalla samanlainen historia kartingista lähtien. Ajoimme siellä joskus vastakkain ja siinä mielessä olemme kulkeneet samanlaisen matkan. Olimme joskus 13-vuotiaina samassa Pirellin ”shoot-outissakin” vastakkain ja ajoimme myös rallin EM-sarjassa samaan aikaan. Craig ajoi Peugeot’n tehdaskuljettajana ja minä Skodalla.
– Aina, kun joku menehtyy, niin sitten puhutaan vain hyviä asioita. Mutta tämä on totta, että meillä oli aina todella hyvät välit Craigin kanssa. Väitän, että tykkäsimme molemmat toisistamme siten, että meillä oli aina mukavaa touhutessamme yhdessä. Tänä vuonna siihen olisi ollut mahdollisuuksia vähän enemmänkin, Lappi huokaisi.
LUE MYÖS: Craig Breenin kuolema jätti raastavan surun autourheilumaailmaan – "Vain hetki sitten lähettelimme viestejä"
Breen oli erittäin pidetty tyyppi rallin MM-sarjan piireissä. Kunnon irlantilaisaksentilla varustettu kuljettaja näytti rehellisesti tunteensa ja taitoi hyvin myös huulenheiton.
– Hän oli avoin ja lämmin kaveri. Hän ei koskaan piilotellut mitään tai ollut mitenkään kiero. Vaikka olimme kilpakumppaneita, meillä oli erittäin hyvät välit. Mukava mies.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.