Etelä-Eurooppaan on iskemässä rankka helleaalto poikkeuksellisen aikaisin. Espanjassa päivälämpötilat voivat kohota viikonloppuna yli 40 asteen. Yhtä kuumaa on tilastojen mukaan vain kerran, pari vuosisadassa.
Maailman ilmatieteen järjestö kertoo, että viimeksi kuluneet seitsemän vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimmät.
Esimerkiksi viime vuonna Pohjois-Amerikassa ja Välimerellä poikkeukselliset lämpöaallot rikkoivat ennätyksiä.
Samaa saattaa olla luvassa myös tälle vuodelle, sillä Etelä-Eurooppaan on ennustettu poikkeuksellista helleaaltoa jo nyt toukokuussa.
Lue myös: WMO:n tuore raportti kertoo ilmaston tilan heikentyneen jälleen: Pariisin ilmastosopimuksen rajat alkavat pian tulla vastaan
"Puhutaan poikkeuksellisesta kuumuudesta"
MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että Etelä-Eurooppaan on luvassa erittäin kuuma viikonloppu.
– Espanjan ja Portugalin suunnilla menee liuta lämpöennätyksiä uusiksi. Puhutaan poikkeuksellisesta kuumuudesta, joka toistuu kerran tai kaksi vuosisadassa.
Huomenna perjantaina alueella saattaa ylittyä 40 astetta.
– 40 asteen ylitykset ovat Euroopassa todella harvinaisia toukokuussa. Pikemminkin tämmöinen tilanne olisi keskikesän asia. Se, että se tulee meille jo toukokuussa, tätä hämmästelen.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Kolmenkymmenen asteen lukemia mitataan myös Ranskassa ja ehkä Saksassakin.
– Yksi jännä tekijä on se, että kun meillä on useamman vuoden ollut La Niña -niminen ilmiö päällä, jonka aikana maapallon keskilämpötila laskee, siitä huolimatta meillä on useampi ennätyslämmin vuosi taustalla.
– Se kertoo siitä, että (ilmaston) lämpeneminen on ollut kenties jopa odotettua suurempaa.
Lue myös: Vuodenaikaisuus muuttuu – näin ilmaston lämpeneminen vaikuttaa vesistöihin
Suomessa kevät etenee pienin askelin
Suomeen asti lämpöaalto ei yllä, vaan kevät etenee tutusti pienin askelin.
– Pitkällä tähtäimellä trendi on lämpenevä. Ensi viikolla on paljon pilviä, mutta ilmamassa lämpenee. Kahdenkymmenen asteen lämpötilat saattaisivat jopa vakiintua. Näyttää lupaavalta: kesää kohden mennään, Mäntykannas ennustaa.