Eteläkorealainen tuomioistuin on antanut uuden pidätysmääräyksen virkasyytteeseen asetetusta presidentistä Yoon Suk-yeolista.
Yoon Suk-yeol on linnoittautunut presidentin virka-asuntoon, eikä häntä saatu perjantaina pidätettyä, koska parisataa sotilasta ja presidentin turvallisuushenkilökunnan jäsentä esti poliisien pääsyn presidentin virka-asuntoon.
Opposition kansanedustajan Youn Kun-youngin mukaan virka-asunnosta on tulossa linnoitus, koska sen sisäänpääsyväylät on tukittu piikkilangoilla ja ajamalla ajoneuvoja niiden tukkeeksi.
Paikalle on myös tullut Yoonin tukijoita, jotka ovat leiriytyneet virka-asunnon lähelle, vaikka sää Etelä-Koreassa on hyytävän kylmä.
Yoonin toimia tutkivat sekä syyttäjät että poliisin, oikeusministeriön ja korruption vastaisten viranomaisten muodostama tutkintaryhmä.
Tutkintaryhmän mukaan pidätysmääräyksen taustalla on huoli siitä, ettei Yoon tee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Viranomaiset pyysivät pidätysmääräystä, kun Yoon oli kolmesti kieltäytynyt tulemasta kuulusteltavaksi.
Yoonin asianajaja on pitänyt pidätysmääräystä laittomana ja perättömänä sekä väittänyt, ettei tutkintaryhmällä ole valtuuksia tutkia presidenttiä.
Pidätysmääräys liittyy Yoonin noin kuukausi sitten julistamaan poikkeustilaan, joka syöksi Etelä-Korean poliittiseen kaaokseen. Edellinen pidätysmääräys umpeutui eilen maanantaina.