EU:n jäsenmaille jaetaan 750 miljardin euron koronarahat – Essayah pitää vaarallisena: "Tässä mennään kylvämään seuraavan kriisin siemen"

8:20img
Julkaistu 08.09.2020 09:36
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Eduskunta saa keskiviikkona pääministerin ilmoituksen EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä sekä mittavasta elpymispaketista.

Heinäkuun huippukokouksessa sovittu 750 miljardin euron paketti on herättänyt Suomessa keskustelua muun muassa yhteisvastuusta ja EU:n kehityssuunnasta. Osa asiantuntijoista pitää tukipakettia EU:n perussopimuksen vastaisena.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mukaan asiassa venytetään perussopimuksen tulkintaa siinä, että otetaan yhteisvastuullinen velka.

– Myös unionin budjetti rahoitetaan tämän yhteisvastuullisen velan kautta ja jaetaan avustuksina. Unionin luonne muuttuu, Essayah sanoi Uutisaamussa.

Sosiaalidemokraattien varapuheenjohtaja Matias Mäkysen (sd.) mukaan tilanne on poikkeuksellinen.  

– Suomi oli yhtenä vahvimmista vaatimassa selvitystä. Meidän tavoitteemme oli pienentää avustusten määrää ja ne pienenivät noin sadalla miljardilla. Saada tarkat rajat sille, mitkä Suomen vastuut ovat.

40 vuoden sitova velkavastuu

Essayah painotti sitä, millä tavalla velka tullaan maksamaan aikanaan takaisin. Siinä ei ole huomioitu esimerkiksi korkoja tai muita kuluja.

– Tällä hetkellä emme tiedä millaisia veroja tullaan säätämään EU:n alueelle. Vakavinta, että emme ole antaneet EU:hun liittyessämme minkäänlaista lupaa verotusoikeudelle. Nyt Marinin hallitus on antamassa tämän sitoumuksen suomalaisten puolesta ja sitomassa meidät 40 vuodeksi näihin velkavastuisiin.

Mäkynen sanoo, että pitää olla tarkat rajat sille, mitä kukin jäsenmaa joutuu maksamaan enimmillään.

– Ei voi olla sellaista tilannetta, että Suomi hoitaisi muiden maksut. Minkälaisia uusia maksuja EU onnistuu ottamaan?

Velan taakse sidotaan myös tulevat hallitukset, Essayah totesi.  

– Ne jäsenmaat, jotka ovat hoitaneet taloutensa niin huonosti, että eivät saa lainaa kohtuullisella korolla, niin tästä lähtien tiedetään, että kaikki muut jäsenvaltiot vastaavat heidän veloistaan.

Mäkysen mukaan asia ei kuitenkaan ole näin, vaan paketilla investoidaan kasvuun.

Sari Essayah pitää avausta vaarallisena ja hänen mukaansa se vie kauemmaksi markkinakurista.

– Tässä mennään kylvämään seuraavan kriisin siemen.

Lue myös: Europol-pomo MTV:n erikoishaastattelussa: Suuri määrä EU:n korona-rahoja uhkaa valua ammattirikollisten ja mafian käsiin

Tuoreimmat aiheesta

Talouskriisi