EU-maiden johtajien huippukokous on venynyt viime yön pikkutunneille asti ja yhteiseen pöytään palataan tänään iltapäivällä. Johtajat ovat neuvotelleet 750 miljardin euron elpymisvälineestä sekä monivuotisesta budjetista.
Suomi ja niin sanottu nuuka nelikko ovat vaatineet elpymisvälineen sisältämien avustusten merkittävää pienentämistä, mutta muilta 22 jäsenmaalta ei ole tullut riittävää vastakaikua.
Lue myös: MTV Brysselissä: EU ei ole päässyt sopuun korona-elvytyksestä, Suomi ja nuuka nelikko tiukkana, edessä voi olla uusi huippukokous – ilmapiiri kylmeni illallisella
Avustusten ja lainojen suhteen lisäksi vaikeita kysymyksiä ovat olleet rahanjakoon liittyvä hallinnointi sekä EU:n rahankäytön laajempi kytkentä oikeusvaltioperiaatteiden noudattamiseen.
Uutistoimisto AFP:n mukaan huippukokousta johtava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ehdotti eilen illalla, että elpymisvälineestä jaettaisiin jäsenmaille 400 miljardia euroa avustuksina ja 350 miljardia lainoina. Alun perin suhteeksi oli esitetty 500 miljardin avustuksia ja 250 miljardin lainoja.
Suomi ja nuuka nelikko haluaisivat kuitenkin avustusten määrän laskevan alle 400 miljardiin, mihin esimerkiksi Ranska ei ole suostunut.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi aiemmin sunnuntaina pitävänsä hyvänä, jos lainojen ja avustusten suhteesta löytyisi tasapainoinen ratkaisu. Perjantaina hän luonnehti, että hyvä tavoite voisi olla se, että paketissa olisi puolet avustuksia ja puolet lainoja tai niin, että avustuksia olisi alle puolet.
Elpymisvälineellä on tarkoitus tukea EU-maiden nousua koronaviruskriisin aiheuttamasta talouskuopasta. Poikkeuksellista mittavassa välineessä on se, että se on tarkoitus rahoittaa yhteisellä lainalla, jonka EU-komissio ottaisi markkinoilta.
Yli kolmipäiväinen kokous
Huippukokous alkoi perjantaina ja siitä oli kaavailtu alun perin kaksipäiväistä. Neuvotteluissa ei kuitenkaan saavutettu ratkaisuja lauantaihin mennessä, joten johtajat jatkoivat sovun etsimistä eilen. Keskusteluja käytiin yhteisellä illallisella, jonka aikana puheenjohtaja Michel muistutti tunteikkaassa puheessa jäsenmaita koronaviruspandemian vakavuudesta ja yhteisten ratkaisujen tärkeydestä.
– Kysymys on tämä: Ovatko Euroopan kansasta vastuussa olevat 27 johtajaa kyvykkäitä rakentamaan eurooppalaista yhtenäisyyttä ja luottamusta? Michel sanoi AFP:n näkemän tekstin mukaan.
Illalliskeskustelut keskeytettiin puolenyön jälkeen Suomen aikaa, ja johtajat siirtyivät jatkamaan neuvotteluja pienemmissä ryhmissä.
Suomi tapasi tauon aikana ainakin nuukan nelikon, eli Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Itävallan pääministerit.Tunnelma yön aikana on ollut jopa jännittynyt ja turhautunut.
AFP:n lähteiden mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron antoi nuukiin kuuluvien Hollannin pääministerin Mark Rutten ja Itävallan liittokanslerin Sebastian Kurzin kuulla kunniansa. Lähteiden mukaan Macron oli uhannut lähtevänsä mieluummin pois neuvotteluista kuin hyväksyvänsä huonon diilin.
Jos sopua rahasta ei saavuteta tässä huippukokouksessa, on mahdollista, että uusi ylimääräinen huippukokous kutsutaan koolle vielä kesän aikana.
Päivitys 7.09: Neuvottelupöytään palataan iltapäivällä.