EU:ssa halutaan estää Unkarin lähestyvä puheenjohtajuus, Orbanin hallinto närkästyi – "Kukaan ei voi viedä sitä meiltä"

1:48img
EU ja Unkari jälleen napit vastakkain – Orban vaatii jäädytettyjen varojen vapauttamista
Julkaistu 26.05.2023 06:18

MTV UUTISET – STT

Unkari esitti torstaina vastalauseensa Euroopan parlamentissa äänestykseen tulevalle esitykselle, jonka mukaan pääministeri Viktor Orbanin Unkari ei sovi EU:n puheenjohtajamaaksi. Orbanin johtama Unkari on jättänyt antamatta Ukrainalle sotilasapua ja vastustanut Venäjä-pakotteita.

Esitystä perustellaan Unkarin oikeusvaltio-ongelmilla. Esityksessä kehotetaan jäsenmaita löytämään keino, jolla Unkarin lähestyvä puheenjohtajuus voitaisiin välttää.

EU:n kalenterikierron mukaan puolen vuoden puheenjohtajuus siirtyisi Unkarille ensi vuoden loppupuoliskolla.

– Jos käy niin, että Orban todella ottaa haltuunsa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden vuonna 2024, on Euroopan parlamentin harkittava porttikiellon antamista hänelle. Emme neuvottele lainsäädännöstä autokraattien kanssa, totesi Unkarin kärkäs kriitikko europarlamentissa, Saksan vihreä meppi Daniel Freund Twitterissä.

AOP, viktor orban

Unkarin pääministeri Viktor Orban.

"Unkarin-vastainen aloite"

Unkarin oikeusministeri Judit Varga arvosteli esitystä ja kutsui sitä "Unkarin-vastaiseksi aloitteeksi".

– Tehdään tämä nyt selväksi: EU:n puheenjohtajuus ei ole oikeus, vaan velvoite. Kuten olemme luvanneet, me suoritamme velvollisuutemme, kukaan ei voi viedä sitä meiltä, Varga sanoi Facebook-kirjoituksessa.

Pääministeri Viktor Orbanin esikuntapäällikkö Gergely Gulyas sanoi aikaisemmin, ettei EU:n ole laillisesti mahdollista estää Unkaria nousemasta puheenjohtajaksi.

Lue myös: Unkarin Orbán Stoltenbergin Nato-kommentista: "What?!"

– Jos Euroopan parlamentti tekisi tällaisen päätöksen, se olisi yhtä sitova kuin jos Azerbaidzhanin parlamentti tekisi sen, Gulyas sanoi toimittajille.

Orbanin johtama Unkari on lyönyt säröjä EU-maiden yhteiseen rintamaan hyökkäyssodalta puolustautuvan Ukrainan tukemisessa. Orban on kieltäytynyt antamasta sotilasapua Ukrainalle ja on vastustanut Venäjän vastaisia pakotteita.

Unkarin oikeusvaltio-ongelmien ja korruptiohuolten vuoksi EU on jäädyttänyt miljardien eurojen edestä Unkarille osoitettua rahoitusta.

Lue myös: Unkari aikoo jatkaa ydinvoimalan laajennusprojektia Venäjän kanssa

Ukrainan unkarilaiset ovat Orbanin ja Kiovan puristuksessa

Unkarin Orban lupasi olla viivästyttämättä Ruotsin Nato-ratifiointia, ei selittänyt miksi kuitenkin lykkäsi asiaa

Tuoreimmat aiheesta

Unkari