EU-tuomioistuin epäilee kolmen EU-maan rikkoneen lakia pakolaiskriisin aikana – Puola puolustelee "lipsahdusta" kansalaisten turvallisuudella

7:44img
Miten pakolaiset tulisi jakaa EU-maiden kesken?
Julkaistu 31.10.2019 18:24

MTV UUTISET – STT – AFP

Tshekki, Unkari ja Puola rikkoivat todennäköisesti EU-lakia, kun ne kieltäytyivät turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista pakolaiskriisin aikana.

Näin voi tulkita EU-tuomioistuimen neuvonantajan torstaina antamaa ratkaisuehdotusta. Oikeuden ratkaisu seuraa vasta myöhemmin.

EU-maat sopivat Italian ja Kreikan auttamisesta vuoden 2015 maahanmuuttokriisissä turvapaikanhakijoiden sisäisin siirroin. EU:ssa tehtiin kaksi päätöstä: 40 000:n ja 120 000:n turvapaikanhakijan siirtämisestä, mutta kolme maata kieltäytyi noudattamasta päätöksiä.

Lue myös: EU:n ulkoministerit ottavat tänään kantaa Turkin Syyria-hyökkäykseen – Erdoğan uhkaa avata rajan pakolaisille

Puola vetoaa kansalaisten turvallisuuteen 

Puolan hallituksen tiedottaja torjui tuomioistuimen arvion toteamalla, että tärkein tavoite on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta, kertoi Puolan uutistoimisto PAP. Tiedottaja Piotr Muellerin mukaan Puola toimi kansalaistensa parhaaksi torjuessaan turvapaikanhakijat.

Julkisasiamies Eleanor Sharpston ei pitänyt turvallisuushuolia kuitenkaan riittävinä, koska mailla oli mahdollisuus arvioida jokaisen hakijan tilanne erikseen.

Se, että maa lipsuu oikeudellisista velvoitteistaan sen takia, että päätös on epäsuosittu tai epämieluinen on hänen mukaansa ensimmäinen vaarallinen askel kohti järjestäytyneen yhteiskunnan murtumista.

– Solidaarisuuden periaate tarkoittaa väistämättä joskus vastuun jakamisen hyväksymistä, ratkaisuehdotuksessa todetaan. 

Lue myös: Eurooppaan voi pian saapua miljoonia pakolaisia – Halla-aho MTV:n haastattelussa: "EU on ajautunut Turkin panttivangiksi"

Tuoreimmat aiheesta

Turvapaikanhakijat