Keskustan kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Katri Kulmuni on saanut toisen lapsensa. Hän kertoo asiasta Facebookissa.
– Pieni poikamme syntyi Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä viikonloppuna. Voimme kaikki oikein hyvin. Oikeastaan erinomaisesti – olemme kiitollisia ja onnellisia, Kulmuni, 36, kirjoittaa.
Kulmuni ilmaisi julkaisussaan myös surunsa, ettei pääse synnyttämään Länsi-Pohjassa kolmatta kertaa, sillä synnytysosasto suljetaan vuoden lopussa.
– Kunpa joskus tulisi aika, jolloin myös äitien ja isien mielipiteet painaisivat synnytyspaikoista päätettäessä, Kulmuni jatkaa.
Kulmuni on keskustan ehdokkaana sunnuntain EU-vaaleissa. Hän kertoo jatkavansa äitiyslomansa jälkeen töitä joko eduskunnassa tai Brysselissä vaalituloksesta riippuen.
– Toki pidän äitiyslomaa, mutta jos tulen valituksi Brysseliin, niin lähden paikkaneuvotteluihin ja hoidan tärkeimmät kokoukset, kuten myös edellisen äitiysloman aikana.