Euroalueen valtiovarainministerit: Geopoliittiset jännitteet ja hintojen nousu kiusaavat yhä euroaluetta
Euroalueen talous on kestänyt hyvin viimeisen runsaan vuoden jatkunutta Venäjän hyökkäyssodan aikaa, mutta poliittisia toimia tarvitaan silti. Tämä oli perusviesti euroalueen valtiovarainministerien kokouksen jälkeen maanantaina Brysselissä.
Euroalueen valtiovarainministerit keskustelivat muun muassa toimista, joilla yritysten ongelmia voisi helpottaa kiristyvässä maailmanpoliittisessa tilanteessa.
Euroryhmän puheenjohtaja Paschal Donohoe huomautti tiedotustilaisuudessa kokouksen jälkeen, että joihinkin yrityksiin esimerkiksi energian hinnat ovat osuneet pahasti, jotkut taas ovat hyötyneet tilanteesta.
EU-komissio oli nostanut ennen kokousta esille, että kilpailukykyä pitäisi saada vauhditettua muun muassa monipuolistamalla fossiilittomien energiamuotojen tarjontaa.
Talouskomissaari Paolo Gentiloni painotti tilaisuudessa, että yritysten tasapuoliset edellytykset toimia pitäisi säilyttää niitä tukiessa ja että tukien tulisi olla väliaikaisia. Tukien tulisi myös nopeuttaa muun muassa vihreää siirtymää sekä parantaa tuottavuutta ja osaamista.
Lue myös: Satu Silvo luuli viimeiseen asti, että saa ravintolalleen koronatuet: "Siinä kävi todella köpelösti"
Hintojen nousu riesana
Gentiloni arvioi jo aamulla kokoukseen saapuessaan, että Euroopassa joudutaan kestämään yhä kiristyviä rahoitusoloja vielä joitakin kuukausia. Hän ei nähnyt tästä seuraavan Euroopan laajuista kriisiä asuntomarkkinoilla tai sitä, että toimet tappaisivat talouskasvun.
Gentiloni korosti silti koordinaation tärkeyttä siinä, ettei eri maiden hallitusten jakama taloudellinen tuki vie hintojen kallistumista kauemmas tavoitteesta.
Maanantaina julkaistun komission talousennusteen perusteella inflaatio on euroalueella nopeampaa kuin aiemmin otaksuttiin. Sen odotetaan olevan 5,8 prosenttia aiemmin arvioidun 5,6 prosentin sijaan.
Esimerkiksi energian hinnat ovat laskeneet nopeasti, mutta vaivana on yhä korkea pohjainflaatio. Pohjainflaatiolla kuvataan tilapäisistä tekijöistä puhdistettua hintojen muutosta.
Kokouksen edetessä sen kokoonpano muuttui laajennetuksi. Suomea edusti toimitusministeristön valtiovarainministeri, keskustan Annika Saarikko.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää