Euroopan komissio hyväksyi Alankomaiden jättituen lentoyhtiö KLM:lle – tukipaketti yhteensä 3,4 miljardia euroa

5:48img
MTV Uutiset Live haastatteli lentokentällä korona-aikana liikkeellä olevia matkustajia.
Julkaistu 13.07.2020 15:18

MTV UUTISET – STT

Euroopan komissio on hyväksynyt 3,4 miljardin euron tukipaketin Alankomailta koronapandemian vuoksi vaikeuksiin joutuneelle lentoyhtiölle KLM:lle.

KLM on komission mukaan Alankomaiden toiseksi suurin yksityinen työnantaja, ja se työllistää yli 36  600 ihmistä. Tuki koostuu valtion lainasta ja lainantakauksista.

–  KLM:llä on olennainen osa Alankomaiden taloudessa työllistämisen ja lentoyhteyksien saralla, komission johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager sanoo tiedotteessa.

Alankomaiden hallitus päätti tuesta kesäkuun lopulla, ja se vaati Euroopan komission hyväksynnän. Poikkeusolojen vuoksi komissio on myöntänyt valtioille lupia tukipaketeilleen avokätisesti.

Kesäkuun lopulla komissio esimerkiksi hyväksyi yhdeksän miljardin tuen Saksan Lufthansalle, joka on Euroopan suurin lentoyhtiö. 

Lue myös: Tuomo on odottanut rahoja matkayhtiöltä melkein neljä kuukautta – myös moni muu suomalainen ei ole saanut rahojaan takaisin koronan vuoksi peruuntuneista matkoista

Lue myös: Moni uskaltautuu lentämään nyt kotimaan sisällä, vaikka turhaa matkustamista tulisi edelleen välttää – "Ei tarvitse lentoasemillakaan ruuhkissa kulkea"

Tuoreimmat aiheesta

Alankomaat