Eutanasian laillistamista ajavan yhdistyksen puheenjohtajan mukaan nykyisissä eduskuntapuolueissa eutanasiaa vastustetaan lähinnä uskonnollisista syistä.
Eutanasian eli armokuoleman laillistamista Suomessa ajava kampanja toivoo, että eutanasian mahdollistavaa lainsäädäntöä edistettäisiin seuraavassa hallitusohjelmassa.
Asiasta kertoo STT:lle puheenjohtaja Juha Hänninen Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan -yhdistyksestä, joka on kampanjan takana. Kampanja aloitettiin tänään.
Hännisen mukaan riippuu tulevasta hallituspohjasta, onko lakihankkeella mahdollisuuksia edetä seuraavalla vaalikaudella. Hänen mukaansa nykyisissä eduskuntapuolueissa eutanasiaa vastustetaan käytännössä ainoastaan uskonnollisin perustein.
Hänninen kertoo tavanneensa viime keväänä eri puolueiden kansanedustajia lakihankkeen tiimoilta.
– Kävin jututtamassa kaikkien niiden puolueiden eduskuntaryhmien edustajia, jotka minut ottivat vastaan, Hänninen sanoo.
– Vihreät ja vasemmistoliitto ovat selkeästi kertoneet myönteisen kannan eutanasialakiin ihan puoluetasolla. Perussuomalaisissa, kokoomuksessa, SDP:ssä ja RKP:ssä on sekä vastustajia että kannattajia.
Hännisen mukaan keskustasta ei löydy yhtä selkeästi eutanasian kannattajia kuin edellä mainituista puolueista. Ainoa eutanasiaa selkeästi vastustava puolue on Hännisen mukaan kuitenkin kristillisdemokraatit.
– Heillähän on ollut yksiselitteisen kielteinen kanta jo pitkään. Kyllä näissä eduskuntapuolueissa eutanasian selkeää vastustusta löytyy oikeastaan vain uskonnollisin perustein, Hänninen kertoo.
Kansalaisaloite hylättiin eduskunnassa vuonna 2018
Kansalaisten mielipide on Hännisen mukaan jo pitkälti eutanasian kannalla Suomessa.
Hän viittaa vuonna 2017 tehtyyn Helsingin Sanomien kyselyyn, jossa 14 prosenttia vastusti eutanasian laillistamista. Neljä vastaajaa viidestä kannatti eutanasiaa.
Tänään aloitettu kampanja ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomessa yritetään saada eutanasia lailliseksi. Keväällä vuonna 2018 eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta, jossa esitettiin eutanasian laillistamista. Aloite hylättiin.
Kansalaisaloitteen myötä sosiaali- ja terveysministeriö asetti kuitenkin asiantuntijaryhmän pohtimaan eutanasian laillistamista.
Elokuussa vuonna 2021 antamassaan loppuraportissa työryhmä totesi, ettei se löytänyt yksimielistä näkemystä eutanasian laillistamiskysymykseen.
Muun muassa Suomen Lääkäriliitto vastusti eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa asiantuntijaryhmässä.